Leonid, kilvanajaja

Vanhemmiten automiehenä tunnettu Leonid Brežnev oli kiinnostunut moottoriajoneuvoista jo varhain. Hän ei vain päässyt toteuttamaan intohimoaan kuin satunnaisesti. Tilaa Mobilisti!

Stalinin kuoleman jälkeisen suojasään aikana oli muutaman vuoden mittainen ajanjakso, jolloin Leonid keskittyi vain näennäisesti puolueen asioihin. Helmikuussa 1956 Brežnev kutsuttiin Moskovaan politbyroon ehdokkaaksi ja puolustusteollisuuden, avaruusohjelman, raskaan teollisuuden ja pääkaupungin uudelleenrakennuksen johtoon.

Tuettuaan Hruštšovia puolueensisäisessä valtataistelussa Molotovia, Georgi Malenkovia ja Lazar Kaganovitšia vastaan Brežnevistä tuli politbyroon täysjäsen. Stalinin kuoleman jälkeisenä kautena hallinto hellitti otettaan, joten ikänsä autoista kiinnostunut Brežnev uskalsi viimein panostaa siihen, mitä oli aina halunnut tehdä: ajaa kilpaa. Neuvostoliitto piti jo periaatteesta yksityisautoilua läntisenä ilmiönä, johon kommunismiin pyrkivän kansakunnan olisi jopa moraalitonta panostaa. Kilvanajo ei kovin helposti sopinut tähän ajatteluun. Kiertotie kuitenkin löytyi, kun Leonid nimitettiin armeijan ja laivaston poliittisen johdon puheenjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän kehitti eri aselajien joukko-osastojen väliset aatteelliset kilpailut, joissa nimellisesti pyrittiin tutkimaan, kuinka lähellä osastojen parhaat olivat täydellistä neuvostoihmistä. Tämä uudempien aikojen renessanssi-ihminen oli puolueen uskonkappaleiden mukaan sisäistänyt kommunismin henkisesti, mutta oli sen lisäksi lahjakas myös tekniikassa, taiteissa ja urheilussa.

Brežnev loi sarjajärjestelmän, jossa eri joukko-osastojen parhaat kilpailivat eri lajeissa. Jostain syystä älyllisiin tehtäviin tarkoitettujen kisojen järjestäjät kokivat jatkuvia vastoinkäymisiä. Materiaalipula oli kova, ja joissakin osakilpailuissa osallistujien piti kirjoittaa vuoroissa lyijykynien puutteen vuoksi. Koska kisat ja varsinkin niihin kuuluvat ajoneuvon tarkkuushallintaa mittaava osuus oli merkitty viisivuotissuunnitelmaan, niihin panostettiin huomattavasti enemmän materiaaleja ja työtunteja.

Ajoneuvovirasto ei pystynyt toimittamaan tarkoitukseen sopivia autoja, joten moskovalaisten joukko-osastojen johtavat upseerit määräsivät omia autojaan käytettäviksi tarkkuushallintakilpailuun. Paikallisen KGB:n joukkue hankki oman autonsa keskussairaalaan pääkirurgilta takavarikoimalla sillä tekosyyllä, että hänen olisi kuultu pitävän saksalaista lääketiedettä kehittyneempänä kuin neuvostoliittolaista. Tarkkuuskilpailun osallistujat ajoivat ensimmäisessä osakilpailussa lähes vakiomallisilla henkilöautoilla. Jokaisen osakilpailun jälkeen innokkaat neuvostoihmiset kuitenkin kehittivät niitä kilpailukokemuksesta saatujen tietojen perusteella. Vuosikymmenen vaihteen lähestyessä ne alkoivat muistuttaa yhä enemmän länsimaisia kilpureita.

Leonid Brežnev osallistui kilpailuihin salanimellä, sillä politbyroon jäsenenä häntä pidettiin jo valmiina neuvostoihmisenä, joka olisi tietysti ylivoimainen. KGB:n pajalla pääkirurgin entisestä Pobedasta viritetty kilpuri olikin yleensä kisan nopein, vaikka yli 50-vuotias Brežnev ei todennäköisesti ollut ihan joka kerta se nopein kuljettaja. Olisiko salanimen turvin ajavan kuljettajan oikea henkilöllisyys ollut muiden osallistujien tiedossa? Yläkuvassa Leonidilla on yhä vanhanaikainen nahkakypärä, alla hänellä on jo moderni vaalea kypärä päässään.