Mobilisti myy liiketoimintansa työntekijöilleen

JAA
ARTIKKELI

Kai L. Bremer jää eläkkeelle

Mobilisti myy liiketoimintansa työntekijöilleen

Mobilisti-lehti myy liiketoimintansa henkilökunnalleen. Lehtien tekeminen jatkuu tuttujen tekijöiden voimin ja tuttuun tapaan.

– Täytän ensi vuonna yhdeksänkymmentä, ja alkaa olla aika viettää niitä eläkepäiviä, joille uskottelin vetäytyväni jo melkein 20 vuotta sitten. Haluan jättää Mobilistin niille, jotka tuntevat sen paremmin kuin kukaan ulkopuolinen. Kukaan muu ei osaa Mobilistia tehdä kuin Mobilistin toimitus, lehden perustaja ja suomalaisen mobilismin pioneeri Kai L. Bremer toteaa.

Täysin syrjään K.L.B. ei aio lehdistä – varsinkaan Mobilisti Seniorista – siirtyä. Bremer on aloittanut mm. muistelmiensa kirjoittamisen ja aikoo omistaa eläkepäiviään kuva-arkistojensa läpikäymiseen Lappeenrannan kodissaan. Tämän mieluisan toiminnan yhteydessä ei voi estää lehtijuttujen syntymistä.

– Olen vuosikymmenten aikana arkistoinut tonnikaupalla aineistoa, valokuvia, lehtileikkeitä, esitteitä, tiedotteita. Näin jälkikäteen penkoessa niistä 80-90 prosenttia olisi pitänyt heittää roskiin jo aikanaan, mutta seasta pintautuu todellisia aarteita, Kai L. Bremer toteaa. Nämä löydöt ovat ennenkin olleet Mobilisti Senior -lehden keskeistä aineistoa – löytäjänsä oivaltavien kommenttien ja muistojen saattelemana.

Vuonna 1935 Viipurissa syntynyt Kai L. Bremer – K.L.B. – on suomalainen auto- ja liikennetoimittaja, joka oli 1950-luvun lopussa perustamassa suomalaisen mobilismin keskusjärjestöä, SAHK:ia. Autotoimittajana K.L.B. työskenteli mm. Moottori-lehdessä, mutta vuonna 1979 hän perusti Suomen ensimmäisen ajoneuvohistoriallisen aikakauslehden, Mobilistin, joka keskittyi alusta asti paitsi klassikkoautoihin, myös moottoripyöriin, ilmailuun, sotahistoriaan ja ajoneuvohistorian ympärillä tapahtuvaan kulttuuritoimintaan. Tänä vuonna 45 vuotta täyttävän lehden rinnalla on jo yli 20 vuotta ilmestynyt pääosin mustavalkoiseen arkistokuvamateriaaliin nojaava Mobilisti Senior -lehti.

Mobilisti-lehden päätoimittajana jatkaa vuonna 2021 tehtävässä aloittanut – vuodesta 2004 lehden riveissä työskennellyt Janne Halmkrona.

– Mobilisti on ollut K.L.B.:n elämäntyö, jota olen saanut olla jatkamassa jo 20 vuotta. Liiketoimintakaupan myötä aiomme jatkaa lehden perinteitä samassa hengessä, Halmkrona toteaa. Lehden toimituksen täydentävät toimittaja Kimmo Koistinen ja valokuvaaja/graafikko Matti Ouvinen – molemmat Mobilisti-lehden veteraaneja. Asiakaspalvelussa jatkaa pitkäaikaisille lukijoille tuttu puhelinääni Outi Haapala. Mukana liiketoimintakaupassa on myös mm. toimituksen autot -palstalta tuttu erikoisavustaja Veli-Pekka Ääri.

Liiketoimintakaupassa siirtyvät myös kustannusyhtiön nimi ja yhteystiedot. Kustannusyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Janne Halmkrona.

Aiempien vuosien tapaan Mobilistia tulee vuonna 2024 kahdeksan numeroa, Mobilisti Senioria neljä lehteä.

Mobilisti on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ja sen Facebook-ryhmässä on lähes 20 000 käyttäjää. Instagramissa Mobilistin löytää tililtä @mobilistilehti, Tiktokissa @mobilisti_lehti.

Lisätietoja: Janne Halmkrona, Janne.Halmkrona@mobilisti.fi, ja Kai L. Bremer, puh. 0400-799730.

Kai L. Bremer jää eläkkeelle, Janne Halmkrona jatkaa Mobilistin päätoimittajana.

Kai L. Bremer luovuttaa viestikapulan nuoremmalle polvelle: Matti Ouvinen, Janne Halmkrona, Veli-Pekka Ääri ja Kimmo Koistinen. Miehistö on Mobilisti-lehden tekijöinä vanhoja konkareita, Ääri kipparoinut uransa aikana mm. Yhteishyvä-lehteä. Kuva: Pia Eloranta

Mobilisti on lehti monialaiselle vanhojen ajoneuvojen ja niiden historian harrastajalle. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvä Mobilisti tarjoaa tanakan pakkauksen autoja, moottoripyöriä, ilmalua, sotahistoriaa, laivoja, moottoriurheilua ja kaikenlaisia härveleitä niin lännestä kuin idästä – maalla, merellä ja ilmassa.
Mobilisti on ilmestynyt jo vuodesta 1979 lähtien ja neljän vuosikymmenen aikana siitä on muodostunut alansa luetuin lehti. Rinnakkaisjulkaisu, neljästi vuodessa ilmestyvä Mobilisti Senior keskittyy pääosin mustavalkoisen ajan auto- ja liikennehistoriaan ainutlaatuisen arkistokuvituksen voimin.

www.mobilisti.fi

Mobilisti on jo 40 vuotta toiminut ajoneuvokulttuurin ja alan harrastajien äänenkannattajana. Lehden linja on ollut alusta lähtien sama: Jos laite pitää pahaa ääntä ja/tai siinä on pyöriviä osia, se kuuluu Mobilisti-lehteen. Tilaajat saavat jokaisessa numerossa vähintään kahdeksan sivua enemmän luettavaa kuin irtonumero-ostajat. Nyt normaaliin Mobilistin tilaukseen kuuluu myös digilehti ja täydellinen lehtiarkisto numerosta 1/1979 aina tähän päivään saakka.

TILAA LEHTI

Joko luit nämä autojutut:

Mercedes-Benz 600

On monimutkaisia autoja. On upeita autoja. On ajattomia autoja. Ja sitten on Mercedes 600. Juttu on julkaistu alunperin Mobilistissa 7/03. Kahden Suomessa nykyään majailevan 600:n tarina kerrotaan …

LUE LISÄÄ

Alfa Romeo Arna ja Datsun Cherry

Joskus kauan sitten pidettiin pelottavan hyvänä ideana yhdistää italialainen työllisyyspolitiikka ja japanilainen markkinatalous. Tuloksena oli Alfa Romeo Arna, jossa yhdistyi japanilainen …

LUE LISÄÄ

Grande Remise

Eurooppa oli jotain ainutlaatuisen ylevää vielä 1930-luvun alussa. Suuri lamakausi ahdisti, mutta saattoi yhä uskoa, että Eurooppa oli maailman keskipiste ja olisi sitä myös tulevaisuudessa. …

LUE LISÄÄ