Pilkkatehtailusta keräilykohteeksi

Kustannus osakeyhtiö Mobilisti julkaisee kahta lehteä, itse Mobilistia ja Mobilisti Senioria. Koska jälkimmäistä eivät kaikki vielä tunne, julkaisemme tässä näytetarinan Mobilisti Seniorista 4/2015. Jos pidät näkemästäsi, tilaa ihmeessä lisää täältä.

DDR ja sen autotuotteet

Niin siinä vain yllättäen kävi: Suomessa ja takavuosien vapaassa Länsi-Saksassa pilkatut DDR:n autotuotteet alkavat olla nyt enemmän tai vähemmän himoittuja – jotakin mitä hidas suomalainen ei ota uskoakseen. Ainakaan maailmalla vanhoista pilkkapuheista ei kuulu enää tavuakaan. Yhdistyneessä Saksassa on tapahtunut huomaamaton DDR-arvojen täysmuljahdus. Se näkyy ja kuuluu. Nuorin polvi ei ole välttämättä edes kuullut autoista kuten IFA tai EMW. Heidän maailmassaan ne ovat ilman muuta merkiltään DKW tai BMW. Toisaalta, eikö tuossa ole jotakin myönteistäkin? On silti taas aika väläytellä otteita siitä, mitä kaikkea DDR sai autojen saralla aikaan.

K.L.B.

Vuosina 1951-55/56 IFAt, ja varsinkin niiden jo iänikuisen sotaa edeltävät puukoriset F8-mallit, olivat jo länsiauton ostoon kykenevän keskiluokan mielestä säälittäviä. Kuvan kaikkein halvinta, eli IFA F8-pakettiautoa, taisi saada vain yhden värisenä, muistaakseni suklaanruskeana. Tämä malli edusti suorastaan haluttavuuden pohjasakkaa, olihan siinä puupaneloidut kyljet ja ainoana luksuksena pieni WC-ikkunan mallinen takaruutu. Se oli ei-toivottu jopa vuosina, jolloin kaikkien muiden uusien autojen saanti oli vaikeaa. F8 Lieferwagenit olivat ainakin Etelä-Suomessa niin hankalia myytäviä, että enimmät pakut jouduttiin puolipakolla tuuppaamaan kauas maaseudulle, kuin häpeämään. Entä nyt? Tuollainen ”primitiiviauto” on ainakin Saksassa suoranainen keräilyharvinaisuus. Jo senkin takia, että se taisi olla rekisteröity Suomessakin neljälle, eli siinä oli takaistuin? Ikuistin tämän näkymän 18 vuotta sitten SA-HK:n Retkeilyajoissa Oulussa. Nostin jo silloin mielessäni hattua IFA F8 paneelipakun entisöineelle. Toivottavasti suoraselkäisesti ja muoti-ilmiöistä piittaamaton omistaja on pitänyt kiinni aikaansaannoksestaan. Hekottelen jopa välillä täällä Etelä-Suomessa ilmeisen mahdottomalle ajatukselle: kuvittelen että joku avaa ylpeydestä puhkuen autotallinsa oven näyttääkseen ennalta arvattavia vakiosuosikkiautojaan – ja niiden kupeella olisikin tällainen IFA?

Teräskorisia ja avomallisia IFA F8 Luxus -malleja tehtiin niitäkin vain jokunen sata kappaletta. Vientiin annetuista suurin osa taisi tulla köyhään, mutta kapitalistiseen Suomeen. Kuuman avokesän jälkeen niistä tuli meillä käytännössä arkikäyttöön soveltumattomia ja halveksittuja. Tämäkin yksilö maatui jo silloin Helsingissä paikassa, jota kutsuttiin Tattarisuon hylkyautovarikoksi. Sieltä ei saanut, ei rahalla eikä suhteilla, ostaa mitään pois. Huomaa vieressä varhaisemman mallisarjan Panhard PL 17.

Kuva on otettu talvella 1953 Helsingin Munkkiniemen rannassa. Näyttäisi äkkisilmällä siltä, että perheen 18-vuotias olisi saanut käyttöönsä hyvin säilyneen 30-luvun lopun Horch-avoauton. Ei ihan, vaikka kuvan auton muotovaikutelmassa on paljon samaa. Loogistakin, koska IFA F8:lla oli tiukka sukuyhteys nelirengas-merkkeihin (DKW, Horch, Audi ja Wanderer). Kuvan auto oli yksi vain noin sadasta valmistetusta. Vaikkakin pohjimmiltaan tavallinen puukoriIFA, joita tehtiin yhteensä noin 23 000 kappaletta, mutta mallia Kabrio-Limousine! Se oli aito avoauto, jonka kyljet ovat kylläkin tutusti puuta ja pegamoidia, mutta katto rullattavissa täydeltä mitaltaan edestä taakse. Auton tuolloinen omistaja hipoo nyt ikäluokkaa 80 ja on erinomaisen arvostettu M-B -autojen tuntija-entisöijä.

Etenkin vuoden 1953 tietämissä länsiautojen tuonti Suomeen tiukentui mm. devalvaation vuoksi lähes pysähdyksiin. Toisin oli IFA-malliston kohdalla, josta sai ostaa suoraan, jonottamatta ja mielin määrin. Niitä riitti myytäväksi sivukyliä myöten. Tämän kuvan taustaa en tunne, mutta arvaisinko väärin jos sanoisin, että jonkin maalaistalon perhe oli saanut sukulaisia Helsingistä visiitille, näyttämään samalla uutta ja ”hianoa Ihvaa”.

Sitä voisi kuvitella, että noin yksinkertaisen auton korityö on äkkiä tehty. Pelkkä avokaton nostomekanismi on kuitenkin painava ja monimutkainen korjattava, plus siihen päälle uuden katon teetätyskulut. Ehkä siinä suurin syy sille, ettei näitä avomallisia näe yleensä ajokunnossa. Kuvan avo-F9 on ilmeisesti vuosimallia 1955, koska tuulilasi on kaareva ja ilman keskitolppaa.

Peltikorinen, etuvetoinen IFA F9 todisti vastaansanomattomasti lujuutensa ja varsinkin kykynsä selvitä kaikista keliongelmista ainakin talvella 1954-55. Silloin pari kuvankaltaista F9:ää ajoi ongelmitta yhtä kyytiä Kilpisjärvelle ja takaisin. Etenkin F9 oli siitä outo auto, että se kesti ihmeen hyvin kovaa ja säälimätöntä ajoa, mutta hitaasti nyhjöttävä ajotyyli ja runsas nelitahtimainen joutokäynti olivat sille myrkkyä.

DDR- ja ”nelirengas-auto” tämäkin eli Horch P240 Sachsenring vuodelta 1956. Ainoa Suomeen uutena tuotu yksilö pelastui aikoinaan viime tipassa Klaukkalasta puiden alta, silloinkin ilman moottoria. Vaikka moottori näyttää EMW:n rivikuutoselta, se on kuulemma ihan omansa. Kuvan auto lymyilee edelleen tallessa jossakin keskemmällä Suomea.

Autossa matkaajien ilmeet ja päähineet kielivät vappuhenkisestä avoautoilusta. IFA-pölykapselit olivat kamalaa laatua – käytännössä kiillotettua alumiinia, joka himmeni alle puolessa vuodessa, ellei muutamassa viikossa. Tässä kapselit vielä kiiltävät, joten auton ajomäärä ei ole voinut olla suuri.

DDR:n autoteollisuus tuotti ihailtavan ahkerasti kaikenlaisia erityisautoja. Niistä moni ansaitsee tulla huomioiduksi viimeistään nyt. Moni kertoi kyvystä muotoilla autot kauniiksi, siitä esimerkkinä vaikkapa Wartburg Camping. Camping-mallin korit tehtiin kansan haltuun otetuilla, ennen yksityisillä ja itsenäisillä tehtailla. Ajokuntoisia Camping-malleja ei taida olla Suomessa kuin yksi plus pari aihiota?

IFA F8:n seuraajamalli oli ”muovikorinen” P70 Zwickau. Tämä DDRtuote on saanut yllättävän runsaasti huomiota myös jälkeenpäin. Harva on silti huomannut, että vaikka moottori oli sama kuin F8:ssa, sen sijoitus konetilaan on toinen. Aikanaan eräät IFA-maahantuoja Auto-Ala Oy:n vakiokuskit naruttivat onnistuneesti muita autoilijoita. He kun paahtoivat muutamilla P70-malleilla kevyesti enimmän muun, eli nelitahtiliikenteen ohi! Selitys oli P70:n nokalle sijoitettu, viritetty Wartburg-moottori.

Appeni, Yrjö Rontun, ystävä oli Alkon myymälänhoitaja Helsingin Haagassa. Hänellä oli 1959-60 vaiheilla käyttöautonaan kuvan punainen Wartburg Sport. Sen omistaminen oli hänelle kai yhtä tuskaa eli sytytystulppa-rumbaa, koska kireäksi tehty kaksitahtinen sopi huonosti työmatka-autoksi. Olisiko yhä jäljellä?

Ainakin pari tällaista Wartburg Coupéta tuli Suomeen. Toinen niistä on kai entisöitykin.

Kuva on otettu lehdistötilaisuudesta Helsingin Kalastajatorpalla, jossa DKW-IFA-P70-Trabant -autoja maahantuonut Auto-Ala Oy esitteli uudet ”Mark II”-kehitysvaiheen Trabantit. Vuosi oli ehkä 1965. Esittelytilanteen tunnelma oli jäykkyytensä ja länsiautojen vastaavien tapahtumien yleensä tarjoaman ”glamourin ja kansainvälisyyden” puuttuessa ikimuistettavasti toisenlainen. Silloisen suomalaisen moottorilehdistön terävin kärki ei tainnut olla edes kiinnostunut esittelystä. Tiedän mistä puhun, koska olin itse läsnä (ja kuvassa).

Kenties se 1956-58 Wartburg Kabriolet -yksilö, jonka Esko Rahkonen toi 90-luvulla USA:sta Lahteen. Siis sama yksilö, joka K.L.B:n kautta/ pelastamana ohjautui vuoden 2009 vaiheilla lähelle Mäntyharjua, jossa se yhä on. Auton korin kunto on miltei viimeisellä rajalla, mutta suunnilleen kaikki on tallessa. Kuva on otettu USA:n Massachusettsissa ehkä 1983.

Myöhässä näytetty mainoskuva, mutta ansaitkoon näytön edes nyt. Tuossa luovutetaan 10 000:s Suomeen tuotu Wartburg, mutta mikä oli vuosi, en itsekään tiedä. Veikkaan 1965. Noloa, mutta en edes aikalaisena tunnista henkilöitä juhlakalun ympärillä.

Sain kunnian vierailla VW-tehtaalla ja siihen liittyvällä ”Autostadt”-museolla muutama vuosi sitten. Paluumatkalla Berliinissä VV-Auto Oy:n tuolloinen myyntijohtaja Lauri Haapala otti tämän hymyntäyteisen kuvan varttuneesta omistajaparista, joka nautti avoautoilusta entisellä DDR:n kulttiautolla. Lonkalta veikkaisin, että heidän autotallissaan on uudempaakin tallennustavaraa, kuten joku puolitusinaa isoja mustia Audeja, Bemareita tai Mersuja.

Ajoin kuvan autolla lokakuussa 1973 pitkän ja eksoottisen lenkin Suomen itäisimmissä kolkissa. Paikoissa kuten Vuonislahti, Egyptinkorpi, Naarva, Nurmes ja Lieksa. Tein sen ajolenkin yksin, kirkkaan raikkaassa syysauringossa ja työn merkeissä (Autoliitto/Moottori-lehti). Wartburgista jäi hyvä maku, joka on säilynyt muistissa.

Ehkä ainoa kuva kansanpoliisi-mallisesta Trabantista, joka tuotiin uutena koe- tai leikkimielessä Suomeen? Olin näet kerran kahvilla ent. HakaAuto Oy:ssä, jolloin yllätyksiä rakastava toimitusjohtaja Kai Eräjuuri vihjasi minulle: ”Tulepa tuonne huollon pihalle, näytän sinulle jotakin…” Se yllätys oli juuri tämä ”Volkspolizei”-tyypin Trabant! Auto lienee palautettu hetken hauskuttelun jälkeen Itä-Saksaan.

Aina yhtä iloinen ja politiikastaan onnellinen DDR:n autotyöväestö juhlistamassa jotakin. Ehkä sitä, että tehdashalleista on poistumassa Kansanpoliisille luovutettu uusi poliisi-Wartburg, kenties ensimmäinen lajissaan? Pohtia sopii, miten siellä pysyttiin istumaan kolmessa rivissä ja takimmaisena vielä iso palkinto jostakin? Ihmismuurin välissä sukkuloi ilmeisesti kilpavarusteisia MZ-moottoripyöriä.

Tästä piti tulla Škoda- ja Wartburg-tehtaiden yhteismalli – vaan ei tullut. Idean torpedoi Moskovan keskusjohto.

Huomaa mm. ”suljettu jäähdytysjärjestelmä” ja 50 000 km:n voiteluväli. Ei ihan tyypillisintä itäautoa silloin.

Tor Erik Brehmerille sattunut pikkukolari. Osuma ylsi vain lokasuojaan.

AZ-496 on Suomen ensimmäinen konservoitu ja MR-hyväksytty auto, ja kulkee TEB-9 -kilvin. kuva: Olavi Summanen

Ei perus-Wartburg tämäkään, 311/9 Kombi, Hallen koritehtaan aikaansaannos. Alkupään malleissa katto oli keinomateriaalia ja sisärakenteissa puuta.