1950-luvun yhdysvaltalaisnuorison keskuudessa syntynyt ajanviettomuoto, autoilla kaupungilla lipuminen ja hampurilaisbaareissa kokoontuminen – cruising – joutui kuolemaan 1980-luvulla syntyäkseen uudelleen. Vaatimattoman elintason Suomessa ei alkuperäisen cruisingin tapahtuma-aikaan voinut ajatellakaan mitään vastaavaa, mutta uusintakierokselle päästiin mukaan hitaasti kiihdyttäen.
teksti: Hese Tolonen kuvat: Jukka Laitila, Pekka Mannermaa, Kai Laine ja Yrjö Bremer
Tarina on julkaistu Mobilistissa 1/2020.
Ensimmäisen kesän cruising-kalustoa ja -väkeä Porkkalankadun Unionin yhteydessä sijainneella KTK:n rekkaparkkialueella.
Van Nuys Boulevard 1975. Keskiviikkoilta. Värillisiä neonvaloja, huudahduksia, V8-moottorien murinaa ja ärjäisyjä, uusin disco jytisee rakennettujen pakettiautojen kaiuttimista, kireitä asuja ja lierihattuja, kuumia neitoja rullaluistimilla. Monikaistainen katu täyttyy toinen toistaan kimaltelevammista ja oudommista ajolaitteista.
Hevosvoimia uhkuva kiiltomato kiertää loppumattomana edestakaisin bulevardia. Ajoneuvojen kuljettajille ja matkustajille huutelevan iloitsevan yleisön editse lipuu hot rodeja, discovaneja, muskeliautoja, klassikoita, low ridereita, choppereita ja kaikkea mahdollista liikkuvista kylpyammeista lähtien. Erikoisuus ja erottuminen on tärkeintä ja Kaliforniassa saa liikennöidä melkein millä vain, jossa on valot ja muutama pyörä.
Ajoittain poliisi viittaa liikennesääntöjen rikkojan sivuun, mutta muuten sirkus saa pyöriä vapaasti kuumassa illassa. Joka toinen keskiviikko ja viikonloppuisin tapahtuva ei-kenenkään järjestämä
liikkuva kokoontumisajo kerää valtavat määrät ajoneuvoja lipumaan hitaasti kahden kaistan leveydellä, joka aiheuttaa Los Angelesin kaltaisessa autoiluun perustuvassa infrastruktuurissa koko kaupungin lounaisosan toiminnalle vakavaa häiriötä.
Lopulta järjestäytynyt yhteiskunta reagoi, ja vuonna 1981 Cruising-toiminta kielletään virkavallan ja liike-elämän yhteistoimin. Hetken aikaa risteilijät onnistuvat jatkamaan toimintaansa Hollywood Boulevardilla, kunnes virkavalta vastaa tiesuluilla. ”Cruising is a ritual – so are road blocks”, otsikoi L.A.Times -päivälehti toukokuussa 1982.
Ensimmäisten cruisingien alkuillan tunnelmaa Porkkalankadun Unionin pysäköintikentältä.
Senior-nippu
Lehdet suoraan kotiin.
2000-luvun Mobilistit
Autoistettu elämä
USA on autoistunut 1920-luvulta lähtien räjähdysmäisellä nopeudella, ja autoilun myötä on noussut lukemattomia amerikkalaista autoilijaa palvelevia yritysmuotoja. Jo 1930-luvulla maassa on tuhansia drive-in -ravintoloita tarjoamassa hampurilaisia oheistuotteineen autohulluuden villitsemälle kansalle. 1950-luvulla auto on jo muuttunut suurelle osalle työssäkäyvää väestöä välttämättömyydeksi, kun keskiluokka on siirtynyt asumaan viihtyisiin moderneihin lähiöihin kauas suurkaupunkien tunkkaisista keskustoista.
Lapsuudestaan eroon sinnittelevä ikäluokka identifioituu nuorisoksi, jolla on käytettävissään enemmän aikaa kuin jo nuorena työelämään tai sotaan joutuneilla vanhemmillaan. Nuoriso kapinoi edellisen sukupolven normeja vastaan, ja oman näkemyksen mukaan muunneltu auto on vapauden symboli, kuten James Deanin tähdittämä kultti elokuva Rebel without a cause (Nuori kapinallinen) vuodelta 1955 osuvasti kuvaa.
Ajokortin saa 16-vuotiaana, mutta ravintolaan ei pääse ennen 21. ikävuotta. Tälle ikäryhmälle keskeisiksi kokoontumispaikoiksi muodostuvat drive in -hampurilaisravintolat ja notkuminen niiden parkkialueille pysäköidyissä autoissa.
Drive-in -teatterit mahdollistavat intiimin ympäristön ahtaiden sosiaalisten normien määrittelemässä yhteiskunnassa. Hampurilaispaikkojen ja muiden kiintopisteiden välistä ajelemista aletaan kutsua cruisingiksi – risteilemiseksi. Ideana on nähdä ja tulla nähdyksi.
Parhaassa tapauksessa auto on oma, mutta useimmiten lainattu vanhemmilta. Arvoasteikossa ylimpänä ovat rakennetulla custom- tai hot rod -autollaan liikkuvat, usein jo työelämään ehtineet nuoret miehet, toisessa päässä vanhempiensa käytännölliseen nelioviseen umpiautoon pakon sanelemana pakkautunut nuorten miesten lauma.
Nuoret naiset liikkuvat myös ryhmissä autoilla, mutta yleensä vain nauttien mahdollisuudesta liikkua, olematta suuremmin kiinnostuneita kulkuvälineensä laadusta. Oleellisena osana toimintaa on uusi nuorisomusiikki rock ’n’ roll viihteellisempine variaatioineen, jota paikallisradioiden kulttihahmoiksi nousevat DJ:t soittavat tavallisissakin autoissa yleistyneen radion välityksellä.
Cruisingiin kuuluvat myös viritetyt autot ja yölliset laittomat kiihdytyskilpailut, jotka yleensä ajetaan syrjäisemmillä kaduilla tai esimerkiksi keskeneräisillä moottoritieosuuksilla kaupunkien ulkopuolella. Nopeimpien autojen omistajat nousevat paikallisiksi sankareiksi ja nuorempien idoleiksi.
Uudelleen parkkiin
Cruising-ilmiö huipentuu äärimmäisten tyylillisten ylilyöntien ja visuaalisen hillittömyyden 1970-luvulla Los Angelesin ja Detroitin tyyppisten suurkaupunkien sykkeeseen nivoutuvaksi karnevaaliksi, kunnes järjestäytynyt yhteiskunta alkaa kohdistaa siihen vastatoimia. Suuret cruising-kadut suljetaan 80-luvun alussa ja toimintaa aletaan kriminalisoida.
Cruisaajat kokevat koko elämäntapansa olevan vaakalaudalla, jolloin jo keski-ikäistyneen ensimmäisen aallon cruising-nuorison keskuudessa syntyy yleistä cruisingin-vastaista mielialaa tyynnytelläkseen ajatus palata ympäriajamisesta takaisin alkuperäiseen hampurilaisbaarien pihalle pysäköimiseen. Tapahtumien organisoijat sopivat tyypillisesti illaksi tyhjentyneiden parkkialueiden luvallisesta käytöstä. Toimintaa aletaan kutsua uudelleenlämmittelyä kuvaavasti re-cruiseiksi.
Tapahtumissa on hampurilaismyyntiä ja usein esim. dollarin pääsymaksun tuotolla kustannettu DJ soittamassa 50-luvun nostalgiamusiikkia. Alkoholinkäyttö on kielletty ja kuminpoltosta rangaistaan porttikiellolla. Kaikilla on mukavaa, mutta hillitysti.
Re-cruiset muodostuvat ilmiöksi ja Hot Rod Magazine kiertää raportoimassa tapahtumista Cruisin´ USA -teemalla, jolla pian markkinoidaan tavaraa seinäkelloista pienoismalleihin. Suomen orastavan hot rod -aatteen taiteellinen visionääri ”Romu-Matti” Hyyppä on käynyt heinäkuussa 1976 osana Mätäkukot-moottoripyöräklubin kuuden hengen tutkimusosastoa tutustumassa kalifornialaiseen elämäntapaan.
Mukana ovat myös Fiskis ja Riitta Ekman, jotka sittemmin opitaan tuntemaan V8-Magazinen toimittajina ja kustantajina. Hyyppä osuu 8-millisine kaitafilmikameroineen Van Nuysille keskiviikkoiltana ja cruisingtunnelmat tallentuvat
selluloidille.
Vastaavan toiminnan toteutuminen Suomessa saa kuitenkin vielä odottaa aikaansa. Vaikka kaupungilla ajellaankin jo cruisinghengessä, kohtaamiset toisten USA-autoharrastajien kanssa ovat
vielä hajanaisia.
1980-luvun alussa harvat säilyneet hardtop-siipiautot, kuten tämä alkuperäiskunnossa löytynyt 1958 Chrysler olivat äärimmäisiä cruising-laitteita.
Cruisingin kotimainen korvike toki tunnettaan kaikissa maan taajamissa ”pillurallina”, jonka elementit ovatkin periaatteessa samat kuin aurinkoisessa Kaliforniassa: nuoret miehet pöyhistelevät höyheniään toisilleen ja vastakkaiselle sukupuolelle, ja autot toimivat järkevien illanviettopaikkojen korvikkeina. Finnhitsin riepotellessa Corollan karvasisustusta ja nakkikioskin himmeän “Makkaraa-Korv” -tekstin valaistessa räntäsateisen pikkukaupungin tsaarinaikaista toria, kyseessä on kuitenkin vähintäänkin aiheen visuaalisesti toisenlainen ilmentymä.
Jukka Laitilan kuvausautona toimi Suomen ensimmäisiä kustomeita, neliovisesta muutettu Packard 1955.
Kun sitten etupäässä teknisestä näkökulmasta autoja esittelevät amerikkalaiset Hot Rod-, Car Craft- ja Popular Hot Rodding -lehdet alkavat julkaista raportteja re-cruisingeista kansikuvajuttuina, alkaa Hyypän ajatuksissa kyteä tuollaisen amerikkalaistyylisen tapahtuman saaminen aikaan Helsingissä. Re-alkuliite täytyy tosin pudottaa pois, koska alkuperäistäkään ei ole täällä koskaan nähty.
FHRA:n Takaluukusta-jäsenlehden kevätnumerossa 4/1982 saadaankin lukea Hyypän kirjoitus, jossa hahmotellaan jenkkiautokansan kokoontumista tiettynä päivänä jollekin ennalta sovitulle paikalle.
Sellaiseksi Hyyppä ehdottaa Länsiväylän alussa sijaitsevaa Porkkalankadun Union-huoltoasemaa, jonka etuna on siihen välittömästi liittyvän KTK:n ison rekkaparkkialueen tarjoama riittävä pysäköintitila. Kokoontumispäiväksi Hyyppä luonnostelee jokaisen kesäkuukauden ensimmäistä perjantaita, tai sateen sattuessa lauantaita.
Yleisö kerääntyi seuraamaan katuautojen “sikapoljentaa” Itämerenkadulla.
Jenkki jees!
Nuoriso on toki ajellut Helsingissä vanhalla USA-kalustolla jo vuosikymmenen jos toisenkin, mutta todellinen jenkkiautokuume on vallannut Suomen 1970-luvun puolivälissä osana yleistä USA-muotia. American Car Show Tikkurilan jäähallissa 1978 ja aiheeseen erikoistuneen V8-Magazine -lehden ilmestyminen markkinoille samana vuonna sysäävät innostuksen ylivaihteelle.
Vasta hetkeä aikaisemmin puoli-ilmaisten autojen hinnat nousevat pilviin, kun vähästä kalustosta kilpaillaan usein keinoja kaihtamatta. Jotkut onnistuvat hankkimaan alleen unelmien kulkineen onnella, toiset viekkaudella, mutta useimmat joutuvat kokoamaan unelmansa Frankenstein-hengessä maatumisprosessissa jo pitkällä olevista raadoista.
Tilannetta pahentaa se, että köyhässä agraarivaltiossa on uutenakin esiintynyt varsin vähän todellisia cruisingmalleja; kaksiovisia, mieluiten hardtop tai avomallisia Detroitin tuotteita. Hot rodeja ilmestyy katukuvaan joitain, mutta toteutukset jäävät maltilliseksi kekkoslaisen katsastuspolitiikan taltuttaessa YYA-Suomessa liian provokatiivisina pidetyt ajatukset. ”Ei edistä liikenneturvallisuutta” on tunnettu kielteisen vastauksen perustelu Custom Zückle -omavalmisteen rakentamiseen lupia hakeneelle insinöörioppilas Hyypälle.
Kieli pitkällä suomalaiset harrastajat joutuvat seuraamaan länsinaapuriin USA:sta rahdattavien, alkuperämaassaan vielä pilahintaisten siipiautojen virtaa, sillä käytettyjen autojen maahantuonti on käytännössä estetty määräämällä minkä ikäisenä tai kuntoisena tahansa maahantuotavalle ajoneuvolle autovero, joka on 90 % uuden vastaavan verosta. Se taas on pöyristyttävät 144 % auton hinnasta tuontikuluineen!
Korinvaihtoautot olivat oma ilmiönsä. Hardtop-coupekorin rungolleen saanut 1966 Chevrolet on todennäköisesti saatu valmiiksi juuri ehtiäkseen cruising-iltaan. Snacky-autogrillit myivät amerikkalaistyylistä pikaruokaa myöhään yöhön ensimmäisenä Helsingissä.
Toimeen on siis tultava maasta löytyvän kaluston turvin. Tosin poikkeuksia sääntöön on, ja niitä monet hyödyntävätkin: Vuoden yhtäjaksoisen ulkomailla oleskelun jälkeen muuttoauton saa tuoda verotta, mutta sen ostohinta ja elinkustannukset on pitänyt todistetusti ansaita tuontimaassa.
Kekseliäisyydellä tosin pystyy pärjäämään tässäkin asiassa. Legenda kertoo erään helsinkiläisen harrastajan esittäneen tullille edullisesti löytyneen Dodge Chargerin hinnan edestä kuitteja vauraan länsinaapurimme sosiaalietuuksista. Myös pakettiautot ovat nollaverollisia, kunhan lavan mitta ylittää 180 cm tai pakettiautossa on riittävän monta kuutiota sisätilaa. Vanhempaa pickup-kalustoa tihkuukin maahan kiihtyvällä vauhdilla.
1970-luvun loppupuolella kansainvälinen Rock ’n’ roll revival -ilmiö valloittaa mm. Suosikki-lehden voimakkaan käännytystyön avulla Suomen nuorison Hangosta Utsjoelle. Elvis on kuollut vasta 1977, mutta nousee lähes välittömästi haudastaan uuden sukupolven idoliksi. Valkokankaalta imetään vaikutteita John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tähdittämästä Grease-elokuvasta, joka kuvaa 1950-luvun amerikkalaista high school -nuorisoa autojen ympärille nivoutuvassa viihteellisessä melodraamassa.
TV:ssä pyörii 1950-luvun drive-in -ravintola keskipisteenäänHappy Days (Onnenpäivät) -sarja Ron Howardin esittämine sympaattisine Ritchieineen ja Henry Winklerin koomisine “Fonzie” Fonzarelli -hahmoineen. Teddy and the Tigers syrjäyttää Hurriganesin pitkään jatkuneen valta-aseman nuorisomusiikin kuninkaana. Parin vuoden ajan lipsutellaan Neuvostoliiton naapurin hangilla spittareissa ja bootseissa, pään jäätyessä paukkupakkasessa, rasvatun heiton lässähtämisen pelon estäessä pipon käytön.
Oma ryhmänsä olivat 50-luvun rock’n’roll-elämäntavalle omistautuneet.
Suuri yleisö luonnollisesti unohtaa 50-lukumuodin yhtä nopeasti kuin on sen omaksunutkin. Eri puolille maata jää kuitenkin kytemään diggareiksi itseään kutsuvien pesäkkeitä, joissa 50-luku ja Rock’n’roll ovat muuttuneet elämäntavaksi ja monella melkeinpä uskonnoksi.
Näissä ryhmittymissä amerikkalaiset autot ovat usein tärkeässä roolissa ja 50-luvun nelioviset sedanitkin kelpaavat paremman puutteessa usein vain muutaman auton voimin suoritettuun cruising-toimintaan. Mallia on jo saatu cruising-ilmiön varaan rakentuvasta American Graffiti (Svengijengi 1962) -elokuvasta. Se on ilmestynyt jo 1973, mutta pyörii sen jälkeen Helsingissä vuosittain.
Pääkaupunkiseudulla erityisen aktiivinen revival-autoryhmittymä on Espoon Uusimäessä vaikuttava Newhill Cruisers -kerho. Täysin toisenlaista ajatusmaailmaa edustaa taas Leppäsuon Esson kahviossa kokoontuva ryhmä, joka kutsuu itseään Lebarin Panttereiksi. Monet heistä ovat kunnostautuneet Tukholman suomalaisraggareina ja kalustona onkin paljon täällä kovemman hintaluokan muskeli- ja avomalleja.
Kaivopuiston Ursulan parkkipaikalla saattaa hyvänä iltana nähdä useitakin USA-autoja. Toisia kohdattaessa lapaa ei kuitenkaan tyylisyistä nostella maalaisliikenteen bussikuskien tyyliin, vaan USA-auton tullessa vastaan korkeintaan nyökäytetään leukaa tervehdykseksi. Itsenäisistä ajelijoista ei luonnollisestikaan muodostu cruisingia, varsinkaan kun suhteellisen vähäinen kalusto hajaantuu eri puolille kaupunkia ja vielä sattumanvaraisina päivinä.
Kuukauden ensimmäinen perjantai
Ensimmäisen ehdotetun cruising-illan koittaessa 2.7.1982, alkaa Porkkalankadun Unionille lipua kalustoa jo iltaruuhkan päättymisen aikoihin. Lopulta paikalla on lähes 50 autokuntaa. Iltapäivän sadekaan ei ole estänyt innostunutta ryhmää lähtemästä liikkeelle, joten kuun ensimmäinen perjantai vakiintuu tästä lähtien cruising-illaksi kelistä riippumatta. Sää onneksi kohentuu illaksi ja tunnelma Unionilla on todella innostunut, huoltoaseman osallistuessa leikkiin soittamalla rock’n’rollia mittarikentän ulkokaiuttimista.
lllan hämärtyessä muodostuu ajatus lähteä ajamaan letkassa kaupungille. Joukon kärkeen valjastetaan Markku ”Bussi” Vainion ex-mustamaija, 1950-luvun lopun mallia edustava Dodge panel truck. “Paksukuonon” apumiehen paikalla istuu tämän itseohjautuvan tapahtuman ideahahmo Hyyppä.
Unionilta kierretään Uudenmaankadun tunneliin, jonka seinistä kaikuva V8-moottoreiden jytinä nostattaa tunnelmaa entisestään. Allekirjoittanut veljineen matkustaa teini-ikäisinä rasvapäinä paksukuonon takaosassa ja tarkkailee takaovien ikkunoista letkan pysymistä kasassa ja raportoi siitä ohjaamoon.
Ursulan parkkipaikka täyttyy autoista ja siellä viivytään tovi. Dodge-Maijan viereen on pysäköinyt korskea 1970-luvun Cadillac coupe, josta huudellaan leveään sävyyn ajurinlippalakki päässään tahallaan vaatimattomana esiintyvälle Vainiolle: ”Ens viikonloppuna on sitten cruising Sipoon kirkolla!”. Tähän humoristisena mietiskelijänä tunnettu Vainio vastaa: ”Kummalla?”. Cadillacista kuuluu kiroilua ja selittelyä, mutta mustamaijan kyytiläisiä naurattaa Vainion nokkeluus.
Unionilla nähtiin myös moottoripyöriä, tässä Harley Davidson 750cc-lättäpäät kaksi- ja kolmipyöräisenä.
Kaivopuistosta siirrytään Esplanadille jossa seisotaan jälleen parkissa. Hiljalleen autot alkavat lipua teilleen ja letka hajaantuu, mutta pyöriminen kaupungilla jatkuu. Elokuun kokoontumisessa 6.8. sääkin on suosiollinen ja autoja paikalla seitsemisenkymmentä. Itämerenkadun suoralla saadaan nähdä katukiihdyttelyä, joka muodostuukin jokaisen cruisingillan yleisömagneetiksi.
Matti Hyyppä luonnehtii seuraavassa Takaluukusta-lehdessä tapahtumia ”yllättävän onnistuneiksi”. Ilta on huipentunut yleiseen yösekoiluun Hietalahden uimarannalla, jonne on päivän Ilta-Sanomien öisestä alastonuinnista tekemän kohujutun houkuttelemina saapunut viuhahtajia ja taskulamppumiehiä.
Syyskuun sadekaan ei hillitse kesän 1982 viimeiseen kruisailuun tulijoita. Paikalle saapuu sovitusti myös Ilta-Sanomat. Hyyppää ja eräitä muita asiantuntijoita on etukäteen haastatellut autoharrastukseen ilmeisen nihkeästi suhtautuva naistoimittaja. Unionille saapuu kuitenkin
yllättäen aivan toinen naisihminen, joka tuntuu lumoutuvan illan tunnelmasta.
Lehdessä ilmestyykin koko aukeaman mittainen ristiriitainen kooste, jonka aloittaa ihaileva tunnelmointiosuus ja päättää täysin asiantuntematon ja jopa tarkoituksellisen sensaatiohakuisesti väärin ymmärrettyjä lainauksia sisältävä asia-artikkeli. FHRA:n pääideologiksi jutussa tituleerattu Hyyppä hermostuu suuhunsa pannuista kannanotoista ja etenkin siitä, että FHRA:n toiminnanjohtaja on hyväksynyt artikkelin julkaisun haastatellun ohi ja puolesta. Niinpä Hyyppä suutuspäissään sanoutuu seuraavassa Takaluukusta-numerossa julkisesti irti tästä median kautta julkisuuteen tuodusta FHRA:n vääristyneestä ideologiasta, säilyttäen kuitenkin perustajajäsenen statuksensa.
Toiminta vakiintuu
Kesän 1983 pari ensimmäistä cruisingiltaa ovat kylmiä ja sateisia, mutta 1.7. lämpö helli Unionille kokoontuneita. Pekka Mannermaa hehkuttaa V8 -Magazinessa autoja saapuneen Helsingin ulkopuolelta ainakin Järvenpäästä, Porvoosta ja Hämeenlinnasta sekä yhden jopa Raumalta.
Näkymä on edelleen muskeli-, edustusauto-, van- ja pick-up -voittoinen, mutta joukossa alkaa näkyä nyt myös ns. uustuontiautoja. Keväällä on tullut käyttöön ”tullihallituksen sovellusohje 25 vuotta vanhojen tai sitä vanhempien autojen verotuksesta”, jonka syntyyn etenkin SA-HK on ollut vaikuttamassa. FHRA:n on saanut viime hetkellä vihiä valmisteilla olevasta laista ja saanut aikaan eräitä lievennyksiä alun perin tiukkoihin museokuntoisuusvaatimuksiin. Uuden vastaavan ajoneuvon sijasta verotuksen perusteena aletaan käyttää auton ostohintaa, mutta korkea veroprosentti tekee maahantuonnista edelleen kallista.
Lebarilla tapahtumaan suhtaudutaan hieman ylimielisesti “Hyypän cruisingina”, mutta ainakin osa joukkiosta osallistuu tapahtumiin aktiivisesti. Kesäkuussa 1984 tunnelma on kuuma. Monella on tarkoitus risteillä Helsingistä Hankoon lauantain katuautokilpailuihin ja sieltä vielä Forssan Pick-Nickiin sunnuntaiksi. Nelioviset 1961–64 Chevroletit ovat ilmestyneet eräänlaisina köyhän kansan lowridereina tyypilliseksi näyksi kiertämään ahkerasti kaupunkia, ja jokin niistä löytyy yleensä parkista minä iltana tahansa Hietsusta tai Kaivarista – myös talvisin.
Unionin pihalta tai KTK:n kentältä ei tahdo löytyä tilaa kaikille halukkaille ja tunnelma on sähköisen kiihkeä. Yön pimeydessä pujottelee autojen välissä fifties-tyylisesti sonnustautunut nuorukainen kaupitellen omatekoisen näköistä valokopiokoneella monistettua A5-kokoista lehdykkää. Kannesta julkaisun nimeksi selviää Slow Down, alaotsikolla “and read the cruisin’ news”. Ensitapaamisemme jää lyhyeksi, sillä illan huumassa torjun myyntiyrityksen jollain näsäviisaalla kommentilla.
Seuraavalla viikolla tutkimme kuitenkin tarkemmin Hyypän Vartiokylän-tallin romua pursuvassa keittiössä aina kaikkeen uuteen kiinnostuksella suhtautuvan Matin muutamalla markalla ostamaa lehdykkää. Spontaanisti Matti päättää soittaa lehdessä näkyvään numeroon Mala Malk -nimiselle päätoimittaja-kustantajalle selvittääkseen Hyypän Zückle-hirviömoottoripyörän koeajoa 1971 kommentoineen, tapahtuman ehkä maailmanloppua enteilevänä kokeneen vanhan valokuvaajan sanoin: ”Mitä tämä merkitsee?”
Tapahtuman seurauksena Malk vierailee reviirillämme ja istumme hieman myöhemmin kesällä Hyypän ja veljeni Iikan kanssa vanhempiemme parvekkeella, tutkimme Hyypän arkistoista löytyneitä 1950-luvun Mad-lehtiä ja luomme niiden pohjalta inspiroituneita artikkeleita Slow Downin numeroon 2/84.
Alan virallinen aikakauslehti V8-Magazine on kustantanut keväällä V8 Rock n’roll -nimeä kantavan musiikkikasetin, jonka alaotsikkona on ”Krui-sail-laan! Kunnianhimoisen yrityksen ideanikkarina on häärinyt myös Mr Hyyppä, tuoden autoaiheisen rockmusiikin asiantuntemusta muusikko Olli Ojalan kasettia varten säveltämiin ja sanoittamiin kappaleisiin.
Slow Down -lehden myyntiä Mala Malkilla (vas.) lend-lease -sopimuksella käytössä olleesta Matti Hyypän 1958 Plymouthista.
Tuote joutuu tuoreeltaan undergroundlehdessä allekirjoittaneen arvioinnin kohteeksi, mistä seuraa kohdatessamme lievää vinoilua 17-vuotiaalle kriitikolle arvonsa tuntevan instituution sediltä. Slow Down keskittyy osittain humoristisesta näkökulmasta cruisingilmiötä ympäröivän aihepiirin uutisointiin. Alkunumeroiden innostuneen sekava tunnelma seestyy muutamassa vuodessa, ja lehtitalkoisiin mukaan tulleet mm. graafisen alan ammattilaiset kampeavat ilmettä lähemmäksi oikeata aikakauslehteä.
Viimeinen irrallinen numero ilmestyy 1985 kirjapainossa painettuna, osittain nelivärisenä, minkä jälkeen lehden joutsenlaulu lauletaan sen ilmestyessä hetken parasiittina surullisenkuuluisan Suomen Wheels -julkaisun sivuilla. V8-Magazine iskee takaisin joulukuussa 1985 julkaisemalla Cruisin’ Extra -erikoisnumeron, johon on koottu edellisten kesien cruisingien kuvasatoa. Uskomattomimpana ekstrana lehden sivuilla seuraa cruising-lautapeli! Amerikkalaista sanontaa mukaillen: ”Call it cruising and it will sell fast!” Ihmisten arkitajuntaan oli tullut uusi laajennus.
Autokaaos
Cruising vakiinnuttaa paikkansa nopeasti Helsingin kesän ilmiönä. Kaivopuiston rantakatu on cruisingiltoina pitkiksi ajoiksi paikalleen seisahtelevan harrasteautojonon tukkima Ullanlinnasta Etelärantaan. Kadunvarren ja Ursulan kahvilan pienen pysäköintipaikan vapautuvista parkkiruuduista taistellaan kiihkeästi. Useissa autoissa vallitsee biletunnelma ja lievää kuminpolttoa ja revittelyä esiintyy silloin tällöin. Poliisi on kiinnittänyt huomionsa Itämerenkadun
kiihdyttelyyn ja todellista vaaraa aiheuttanut ja ainakin yhteen vakavaan kolariin johtanut toiminta siirtyy pois yleisön näköpiiristä keskustan pohjoisreunalla sijaitsevalle, ilta-aikaan autiolle Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen suoralle.
Jo ensimmäisenä cruisingkesänä idea kruisailusta leviää Helsingistä muille paikkakunnille. Ilmeisesti cruising osittain samaistetaan paraatiin, tai määrältään vähäinen kalusto halutaan saada mahdollisimman näyttävästi esille, sillä letka-ajoista tulee yleinen ja alan lehdissäkin paljon kuvattu tapa. Erään maaltamuuttajan kuullaan esittelevän länsisuomalaista paikallista tapahtumaa sanoin “Meitin ruisinkissa” ja murteellinen ilmaisu vääntyy itähelsinkiläisten, itseään stadilaisina pitävien lähiönuorten keskuudessa niin, että cruisingista aletaan puhua “ruisinkissana”.
Suomen ensimmäinen kaupallinen radioasema Radio City aloittaa vappuna taajuudella 96,2 lähetykset Porkkalankadun toisella puolella Unionia vastapäätä sijaitsevan Lepakkoluolana tunnetun nuorison toimintakeskuksen kellarissa. Kesäkuun cruising-kokoontumisissa saadaankin jo kokea ensimmäistä kertaa elävänä taiteilijanimillä Toni Tähti ja Kari Komeetta esiintyvien DJ:iden juontama fiftieshenkinen Night Train Show. Slow Down-lehti hehkuttaa Regatta-cruisea
ja Unionilta lähteekin Jukka ”Billy” Laitilan kokoon lassoamana autoletka kohti Hangon Regattaa.
Virkavalta on kuitenkin päättänyt laittaa suureksi nuorison rymyjuhlaksi muuttuneen purjehduskilpailun oheistoiminnan aisoihin mm. värväämällä kymmenittäin, jos ei sadoittain, poliiseja Helsingistä ja perustamalla Hankoon merikontteihin tilapäisiä juopposäilöjä.
Tapahtumaköyhänä perjantaiyönä Liikkuvan poliisin moottoripyöräpartio saa vihiä kansalaisten turvallisuutta mahdollisesti uhkaavasta autoletkasta, joka on suuntaamassa kaupunkiin.
Osasto pysäytetään ja käännytetään takaisin kaupungin ulkopuolella. Joukkio poikkeaa kuitenkin sivutielle ja päätyy leiriytymään eräälle hiekkakuopalle. Useat poliisin partiot eristävät ryhmän majoituspaikkaansa. Yrjö Bremer ja Billy Laitila yrittävät koukata Koverharin kautta. Juuri kun kaverukset ovat kääntymäisillään kohti Hankoa, saavuttaa metsäpolkuja myöten perään painellut ja nyt hiessä kylpevä ja läähättävä enduromoottoripyöräpoliisi Ykän ’59 Cadillacin ja estää aikeet.
Cruisingiin osallistui myös bilehenkisiä seurueita. Pohjois-Helsingin erikoismiehet poseeraavat Café Ursulan parkkipaikalla Kaivopuistossa.
Pääjoukko pääsee liikkeelle vasta iltapäivällä järjestyshäiriöiden ilmeisesti lisääntyessä progressiivisesti bilenuorison valtaamassa pikkukaupungissa. Metsään päätyy myöskin Juri ”Isä” Makkosen ohjastama neliovinen Dodge Dart 270, humalaisten takapenkkiläisten toistuvasti huudellessa ajo-ohjeita tivaavalle kuljettajalle ”suoraan vaan”. T-risteyksessä Makkonen sitten ajaa tahallaan suoraan metsään ja matka kohteeseen jatkuu vasta illansuussa, kun auto on saatu kaivettua lepikosta takaisin tielle.
Eräänlainen kliimaksi amerikkalaisuuden tavoittelussa koetaan, kun Unionin kahvila Punahilkka palkkaa aitoon drive-in tyyliin rullaluistimin liikkuvia tarjoilijaneitosia. Valtavan auto- ja ihmismäärän puristuksessa cruisingillat alkavat kuitenkin aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä huoltoaseman toiminnalle.
Tukossa oleva mittarikenttä estää normaalin polttoaineenmyynnin ja kokoontumista seuraavana aamuna pihaa peittää jätekerros, jonka siivoamiseen huoltoaseman on palkattava ylimääräistä henkilökuntaa. Roskaamista varmasti lisää paikalle tuotu torivaunu, jonka Coca-Cola- ja grillimakkaramyynti yhdistää runollisesti amerikkalaisen cruisingin ja suomalaisen torirallin ikonit.
Näkymä Unionin pihalta noin vuodelta 1985.
Baba Lybeckin haastattelussa meksikolaishenkisen Lopez Car Clubin isähahmo Kari B. Mikkonen “Papa Lopezina”.
Radio City alkaa lähettää V8-Magazine Cruising Show -ohjelmaa, jossa mm. uraansa aloitteleva toimittaja Baba Lybeck haastattelee cruisaajia kasettinauhurin avulla ja purkaa Lepakon kellarissa pienellä viiveellä nauhoitukset lähetettäviksi radioaalloilla.
Vähitellen häntä alkaa heiluttaa koiraa, ja uudet innokkaat toimittajat alkavat Cruising Showssa ohjeistaa cruisaajia siirtymään milloin minnekin. Unionin korvaajaksi ehdotetaan ensin Kaivopuiston hiekkapohjaista veneiden talvisäilytyskenttää, jota kokeillaankin. Sitten joku keksii Nordenskiöldinkadun jäähallin parkkialueen.
Slow Down julkaisi kesällä 1985 Matti Hyypän ideoiman ja Hese Tolosen kuvittaman kartan, johon oli merkitty “tärkeimmät kohteet, joiden seutuvilla cruisarit risteilevät.”
