Kesällä 1982 alkaneet cruising-kokoontumiset Porkkalankadun Unionilla kasvavat muutamassa vuodessa satoja autoja kerääviksi massatapahtumiksi. Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset paisuttavat osaltaan osanottajamäärää. Huoltoasemayrittäjän kärsivällisestä asenteesta huolimatta cruisingin aiheuttamat häiriöt ylittävät lopulta sietokynnyksen ja cruisaajat saavat alkaa etsiä uutta kokoontumispaikkaa. Alkaa vuosia jatkuva hippaleikki maanomistajien, viranomaisten ja cruising-kansan kesken.
Teksti: Hese Tolonen kuvat: Matti Hyyppä, Sami Wallentin, Sami Hamidulla ja Iikka Tolonen
Tarina on julkaistu Mobilistissa 2/2020.
Vielä 1980-luvulle tultaessa Suomessa vallitsee niukka sodanjälkeisen ajan keskuspankkijohtoinen sääntelypolitiikka. Pienet lapsetkin tietävät, että pankkilainan hakeminen on vakava paikka ja pankinjohtaja suuri herra, jonka puheille mennään lakki kourassa ja kovat kaulassa. Vuosikymmenen rullatessa eteenpäin aletaan rahoitusmarkkinoita kuitenkin nopeasti uudistaa ja pankit saavat lyhyessä ajassa varsin vapaat toimintamahdollisuudet. Liikepankit pyrkivät kasvamaan aggressiivisesti ja markkinaosuuksista kilpaillessaan ne alkavat tarjota sekä yrityksille että yksityishenkilöille lainarahaa erittäin helpoin ehdoin.
Vuosikymmenen loppupuolella kuulee jo siellä täällä juttuja lainoja ristiin toisilleen taanneiden henkilöiden kokokesän bileistä ja duunarin tulotasolla porskuttavien ihmisten yllättävistä muskelivenehankinnoista. Kun yli 25-vuotiaiden käytettyinä maahantuotavien ajoneuvojen verotusta edelleen kevennetään vuodenvaihteessa 1987, ovat keitoksen ainesosat koossa. Amerikanautoharrastus kiinnostaa valtavaa määrää nuoria aikuisia, ja kun mahdollisuudet kauan haikailtujen Detroitin autovalioiden hankkimiseksi paranevat lyhyessä ajassa oleellisesti, padot aukeavat.
Senior-nippu
Lehdet suoraan kotiin.
2000-luvun Mobilistit
Perjantai-illan liikennettä Pohjois-Esplanadilla.
Autonostoretkikuntia matkaa Yhdysvaltoihin yhtenään ja suomalaisten autokaravaanien kommellukset uuden mantereen Interstateilla muodostuvat vakiopuheenaiheiksi. Suomen satamien vapaavarastoalueet alkavat täyttyä kunnoltaan varsin vaihtelevasta 1930–50-lukujen autokalustosta.
Yleiseksi huviksi muodostuu ajokierros sataman tullihäkin aidan taakse bongaamaan uusimpia tulokkaita. Erikoisimpien yksilöiden saapumisesta kiertää huhuja ja usein jännitetään, ehtivätkö ne läpi tullausprosessista ennen seuraavaa cruising-iltaa. Myös korinvaihtosirkus pyörii täydellä höyryllä, sillä monet haluavat alleen tuoreempaa kalustoa. Kysynnän myötä alalle nousseiden kaupallisten toimijoiden, kuten Peter Nordströmin pyörittämän C.A.R.S-firman pihat täyttyvät 60–70-lukuisten avoautojen puolikkaista.
Union kun taakse jää
Näkymä cruisingeissa on täysin irrallaan vallitsevasta, käytännöllisen laatikkomaisesti muotoiltujen pikkuautojen hallitsemasta arkitodellisuudesta, amerikkalaisen autohistorian merkkipaaluina tunnettujen erikoismallien kilpaillessa hämmästyttävyydellään. Jo Porkkalankadun Unionin kokoontumisten loppuaikoina kaluston määrä ja laatu on kasvanut niin dramaattisesti, että on vaikea ymmärtää aikaa suhteellisen vaatimattomasta alkupamauksesta kuluneen vaivaiset viisi vuotta.
Kun Union sulkee kenttänsä cruising-väeltä, uusia kokoontumispaikkoja aletaan etsiä kaikkein vanhimman cruising-reitin varrelta Kaivopuiston rannasta. Yhden kesän kokeiluksi jää kokoontuminen veneiden talvisäilytyskentällä. Villein esitys nähdään, kun Ursulan parkkipaikan täyttyessä levittäydytään pitkin Ullanlinnanmäen puistoalueen nurmikoita. Mahdollisesti Radio Cityn Cruising-Showssa alun perin ehdotettu Nordenskiöldinkadun jäähallin parkkipaikka alkaa vähitellen vakiintua kokoontumispaikaksi, vaikkei se spartalaisella yleisilmeellään pystykään kilpailemaan eteläisen kantakaupungin idyllisten puistojen kanssa.
Liikenteellisesti sijainti molempiin suuntiin kaksikaistaisen Nordenskiöldinkadun varrella on kuitenkin erinomainen. Silti Auroran sairaalan liikennevalot muodostavat tulpan, joka aiheuttaa parhaaseen ilta-aikaan liikkumattomina paikoillaan seisovat jonomuodostelmat Mannerheimintielle saakka.
Vanhan kaartin järjestyksenvalvoja perimässä osallistujilta pääsymaksua Nordenskiöldinkadun jäähallilla.
Jäähallin kaupallisesti suuntautuneessa hallinnossa havaitaan toiminnan tuoma haasteet ja mahdollisuudet. Ennen pitkää sisäänajoportilla aletaan kerätä viiden markan pääsymaksua mm. siivouskulujen kattamiseksi. Eläkeviroissaan kiekko-otteluissa ja konserteissa katsomoiden ovilla seisomaan tottuneet veteraani-ikäiset järjestysmiehet joutuvat epäkiitolliseen tehtävään keräämään kolehtia moottoreiden jyrinän ja rockmusiikin muodostaman kakofonian keskelle, kuminsavun muistuttaessa joitakin heistä ehkä Äyräpään tunnelmista.
Radio Cityn Cruising-Team liikkuu pitkin kaupunkia uudella ulkolähetysautollaan, jonka perään on kytketty jättimäistä radiota muistuttava perävaunu. Perävaunu pysäköidään jo alkuillasta hyviin asemiin suoltamaan reaaliajassa illan showta kahdesta 500-wattisesta kaiuttimesta pysäköintialueelle kokoontuneiden illanviettäjien ”iloksi”.
1990-luvun tunnelmia Nordenskiöldinkadun jäähallilla.
Toiminta alkaa Nordenskiöldinkadulla asiallisissa merkeissä, mutta liekö sitten radion vai puskaradion vaikutusta, tapahtumiin alkaa kerääntyä yhä enemmän perjantai-iltaansa toimintaa hakevaa pussikalja-nappiverryttelyasu-yleisbileryhmää. Parkkialueen pohjoisreunalle vakiintuu ”burniskuja”, jonne jonotetaan esittelemään ajoneuvon tehoreservejä rankan kuminpolttelun merkeissä, kuljettajien säilyttäessä ajokkiensa hallinnan usein vain vaivoin.
Humalassa vellovan yleisön hurratessa ja seuratessa vaarallisen läheltä autojen luistelua renkaat sutien, alkaa tunnelma illan pimentyessä muistuttaa ilmassa lentelevine kaljapulloineen Berliinin anarkistien vappumielenosoitusta. Jossain vaiheessa jäähallin hallinto sitten reagoi homman riistäytymiseen hallinnasta ja illanviettäjien jälkeensä jättämään sotkuun sulkemalla alueen cruising-toiminnalta kokonaan. FHRA:n American Car Shown siirryttyä 90-luvun taitteessa Helsingin messukeskukseen syntyy ajatus järjestää myös cruising-kokoontuminen Pasilassa.
Cruising-kokoontuminen Helsingin messukeskuksen pysäköintialueella.
Vihdoinkin tilaa on riittävästi eikä kenenkään tarvitse jonottaa alueelle päästäkseen. Varjopuolena ollaan ankean peltihallin katveessa ja varsinkin alkuillasta harvahkoon pysäköityjen autojen täplittämällä parkkialueella jo todella kaukana esimerkiksi American Graffiti-elokuvan kuvaamista, tunnelmaa tihkuvan kuumista cruising-öistä. Tilanne kirvoittaa Pekka Mannermaan kirjoittamaan Takaluukusta-lehteen 5/91 ärtyneesti cruisingin kuolemasta, jossa hän esittää, tosin ironiseen sävyyn, liian hyvän parkkipaikan lopettaneen toimintaan kuuluvan kaupungilla pyörimisen.
Vastuunkantajaa haetaan
Heinäkuussa 1991 saavat cruising-kokoontumiseen saapuvat hieraista silmiään Ray Banien alta. Messukeskuksen portilla päiväloisteturvaliiveihin sonnustautuneet järjestysmiehet pysäyttävät jokaisen autokunnan rahastaakseen sisäänpääsymaksun ja ojentaakseen kuljettajille käsittämättömän sääntömonisteen. Monet luulevat FHRA:n yrittävän tehdä rahaa autokansan kustannuksella, ja irvailevat kommentit ovat sen mukaisia. Taustalla ovat kuitenkin Messukeskuksen hallinnon myötäilemät viranomaiset, jotka ovat katsoneet jäsenlehdessä tapahtuneen mainostamisen tehneen FHRA:sta tapahtuman vastuullisen järjestäjän, ja vaativat sen johdosta yhdistystä hankkimaan kustannuksellaan paikalle sata järjestysmiestä – yhden päivän varoitusajalla! Lisäksi vaaditaan huviluvan hakemista ja tapahtuman sääntöjen jakamista kaikille osanottajille.
Loppujen lopuksi järjestysmiesvaatimus pudotetaan 40:een ja pienestä mutinasta huolimatta osallistujat suhtautuvat lisääntyneeseen kontrolliin keskimäärin tyynesti. Huviluvan loppuessa puoliltaöin, suurin osa porukasta hyväksy tilanteen, mutta joku päättää esittää kuminhajuisen vastalauseensa polttamalla rengasta silmittömästi. Poliisin pinna kiristyy, mutta väkivalta kuitenkin vältetään. Ilmeisesti tapahtumien seurauksena Messukeskuksen johto tekee kuitenkin tilannearvion, jonka pohjalta FHRA:lle ilmoitetaan puomien pysyvän vastaisuudessa suljettuina cruising-iltoina. Näin cruising-pysäköinnille koittaa jälleen uusi exodus.
Holtittoman lainanannon ja korkean tuoton lyhytaikaisten sijoitusten riskit alkavat konkretisoitua suomalaisessa pankkimaailmassa vuoden 1991 aikana. Suomi ajautuu vaikeaan pankkikriisiin ja maan talous putoaa rytisten syvään lamaan. Työpaikkojen katoaminen johtaa kansalaisten laajoihin maksuvaikeuksiin, ja muutamaa vuotta aiemmin riemulla otetut lainat muuttuvat kiroukseksi, kun pantteina olevien asuntojen ja muun omaisuuden arvot romahtavat. Myös vanhojen amerikkalaisten autojen kauppa lähes pysähtyy ja velalla ostettua kalustoa alkaa ilmestyä pakkomyyntiin pahimmillaan murto-osalla aiemmin maksetuista hinnoista. Huomattava määrä parhaita malleja poistuu ulkomaille mm. hollantilaisten metsästäessä suomalaisten bulvaanien avustamana kansainvälisellä tasolla alihintaisia klassikoita.
Suomeen 1993 rantautunut JET-huoltoasemaketju profiloitui voimakkaasti ajoneuvoharrastajien suuntaan lehtimainonnassaan ja mm. tämän Willysin kaltaisilla houkutuslinnuilla. Taustalla Rock ‘n’ Roll McDonald’sin maamerkki.
Talouden vihdoin elpyessä cruising-rintamalla alkaa uusi nousu. Nordenskiöldinkadun Kesoil-aseman entisiin kahvilatiloihin avataan 1997 rock’n’roll-teemainen Mc Donald’s -ravintola, jonka maamerkiksi nostetaan pylvään nokkaan lasikuituinen 1932 Ford -jäljitelmä. Vuonna 1960 perustetun amerikkalaisen Carrols-hampurilaisketjun nimeä viimeisenä maailmassa kantava laadukas drive-through-ravintola Mannerheimintien pohjoispäässä hemmottelee autokansaa erinomaisilla tuotteillaan, kunnes Hesburgerin vääjäämätön laajeneminen pääkaupunkiin nielee sen kitaansa.
Alunperin raitiovaununkuljettajien taukotupana toiminut lautamökki Ruskeasuolla muuttui 90-luvun puolivälissä 40-luvun amerikkalaistyyliseksi dineriksi.
Viereisellä tontilla sijaitsevassa entisessä raitiovaununkuljettajien taukotuvassa on toiminut hämäräperäinen Billyn divari tunnuslauseella ”Ostaa, myy vaihtaa ja varastaa.” Billy ja Tuomo ”Törkkis” Kekäläinen muokkaavat yhdessä mökistä amerikkalaista diner-kulttuuria jäljittelevän Hamburger Heaven -pienoisravintolan. Sisustukseen kuuluvat tuck’n’roll -tyyliset sohvat sekä tietysti jukeboksi. Näyttävät avajaiset vietetään asiaankuuluvan auto- ja moottoripyöräkaluston täyttäessä parkkipaikan.
Tyttöystävistä agitoitu ”henkilökunta” yrittää tiskin takana hirvittävässä rasvankäryssä tyydyttää kopperossa tungeksivan yleisön hampurilaisnälkää. Ilta huipentuu yleisön keskuudessa hämmennystä herättävään nudistiperformanssiin. Kellot soivat lopulta Hamburger Heavenille lopulta, kun kaupungin hallinnossa työskentelevä rouvashenkilö havaitsee ohiajavassa linja-autossa istuessaan kopin kylkeen ilmestyneen akuankkamaisen savupiipun ja päättää alkaa selvittää asiaa.
Jäähallin kuminpolttajaiset ovat yhä voimakkaammin muuttuneet tuning-henkisiksi lähivanhan käyttökaluston juhlaksi, jonne saavutaan takaluukku täynnä vanhoja renkaanlisuja. Niitä sitten tahkotaan neloskoneiden kiljuessa, kunnes kiusatut radiaalit räjähtävät puhki. ”Sikalintta” on muodostunut käsitteeksi, jota radion kenttäpartio erityisesti hehkuttaa. Suomeen leveinä vuosina massoittain tuodut pakettiautoiksi rekisteröidyt 1980-luvun amerikkalaiset luksusfarmarit ovat kokeneet muutamassa vuodessa vakavan taloudellisen sekä henkisen inflaation, ja niitä viritellään kehyskunnissa kilpaa sikailualustoiksi.
Unionin cruising -kokoontumisten isä Matti Hyyppä kuvausryhmineen taltioimassa cruising-tunnelmia valokuvaukseen erinomaisesti soveltuvalla avo-Jeepillä.
Perinteisen rauhallisen lipumisen ja kaupunkikulttuurin ystävät alkavat palailla alkuperäiseen keskustan kiertelyyn, jonka keskipisteeksi muodostuu Kauppatori. Cruisingista muodostuu jälleen nähtävyys, joka nousee jopa turistioppaiden lehdille. Suomenlinnasta illaksi kotiutuvat matkustavaiset maailman eri kolkilta valokuvaavat toisiaan ilta-auringon oranssinkeltaisessa kajossa kiiltelevien amerikanherkkujen vierellä. USA:n Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck muodostuu vakiovieraaksi, usein seurassaan autokalustoa ihastelevia lähetystövieraita. Tunnelmaa kohottaa vielä alkuillasta Kolera-altaan reunalla esiintyvä rockabilly-yhtye.
Cruising-toiminnan suosion edelleen jatkuvasti kasvaessa törmätään jälleen perusongelmaan: halukkaita Kauppatorille yrittäviä autoja seisoo lopulta tuntikausia lähes paikallaan ympäri Esplanadia, jonojen ulottuessa Mannerheimintiellä pitkälle Forumin korttelin pohjoispuolelle. FHRA on jo vuosia järjestänyt kiihdytyskilpailuja Malmin lentoasemalla, ja kun Helsingin kaupunki haluaa itsepintaisesti kaavoittaa lentokenttäalueen asuntorakentamiselle, päättää FHRA järjestää mahdollisesti viimeisiksi jäävinä kesinä paikalla mahdollisimman paljon toimintaa.
Hassuttelijat löysivät myös tiensä cruising-iltoihin teematoteutuksineen.
Katuautokilpailujen lisäksi aletaan mainostaa cruising-iltoina Pre-cruising -nimellä kulkevia alkuillan kokoontumisia, joista on tarkoitus siirtyä sitten kaupungille ajelemaan. Tapahtumat keräävät valtavasti korkealaatuista ja monipuolista autokalustoa ja paikalle tuodut USA-henkiset erikoismuonaa tarjoilevat food truck -katuruokapisteet lisäävät osallistujien viihtyvyyttä.
Pre-cruisingit muodostuvat kuitenkin ennen pitkää re-cruisingeiksi, joissa viihdytään koko ilta ja ajellaan sitten suoraan kotiin. Uusien ikäluokkien vähenevä kiinnostus ajoneuvokulttuuria kohtaan on aiheuttanut sen, että osallistujien keski-ikä on noussut lähes samaa tahtia kuin vuosia on vierinyt ensimmäisistä Unionin kokoontumisista.
Vuoden 1982 nuorisosta on tullut vanhempia ja osasta jo isovanhempiakin. Harvalla on tarvetta yrittää metsästää seuraa kaupungin yössä – ja ehkä vielä harvemmalla mahdollisuuksia. On käynyt kuin USA:ssa 30 vuotta aiemmin ja ympyrä on sulkeutumassa. Todennäköisesti rajoitettu ajaminen museoikäisellä kalustolla on sallittua vielä pitkään, mutta kaupunkien keskustan valloittaminen autokaaoksella on nykyisessä yleismaailmallisessa asenneilmapiirissä matkalla tulevia sukupolvia hämmästyttävien historiallisten ilmiöiden joukkoon.
Cruisingin monet kasvot: Äänentoistolaitevalmistajan väreihin maalattu disco-van kerää ihailijoita ympärilleen.
1957 avo-Plymouthilla risteillään auton vuosimallein henkeen sonnustautuneena.
Kumi palaa entisellä edustusautolla.
Cruising Helsinki 1987–2020
Radio Cityn ulkolähetysauto
Radio Cityn alkuaikoina ulkolähetykset tapahtuivat kenkälaatikon kokoisilla mobiilipuhelimilla, joita toimittajat kuljettivat mukanaan jonkinlaisella leasing-sopimuksella käytössään olleissa Toyota Terceleissä. Hankalan fyysisen koon lisäksi toimintaa vaikeuttivat huono äänenlaatu ja heikot kentät . Yleisradiosta vuoden 1987 tienoissa Radio Cityn tekniikan päälliköksi pestattu Jyrki Vaara halusi korjata tilanteen hankkimalla asemalle oikean ulkolähetysauton.
City-teema johtoajatuksenaan Vaara masinoi sopivan ajoneuvon etsinnät, joiden päävastuuseen joutui Elmun peruskaartiin kuulunut ääniteknikko, tekniikan yleismies sekä ajoneuvoharrastaja Matti ”Masa” Räisänen. Vaaran ajatus oli, että yksittäinen toimittaja voisi edelleen hoitaa ulkolähetyksiä yksin kompaktin lähetyslaitteiston avulla.
Hassunhauska Vespa Ape oli ensimmäisenä toivomuslistalla. Käyttökuntoista laitetta ei kuitenkaan tahtonut löytyä, ehkä etsijöiden heikon motivaation vaikuttaessa asiaan. Seuraavaksi Räisänen apureineen lennätettiin Kokkolaan katsastamaan Lontoon city-taksia. Elinkaarensa loppusuoralle ehtinyt Austin brittiläisine dieseleineen oli herättänyt koeajajissa pelkoa ja inhoa, ja johtokin saatiin luopumaan ajatuksesta Masan maalailtua kauhukuvia auton menestyksekkääseen operointiin vaadittavista kenttätoimittajien korjausvalmiuksista.
Käytetyn ajolaitteen hankkimisen osoittauduttua liian haastavaksi, oli Vaara sorvannut Aro-yhtymän kanssa diilin Suzuki Carry -minipakettiautosta. Täysikokoisten suomalaisen miessukupuolen edustajien Vaaran ja Räisäsen yritettyä sovittaa itseään aikansa motorisoidun koirankopin ratin ja istuimen väliin, oli Masa ehdottanut samassa hallissa seisoneeseen upouuteen Chevy Vaniin tutustumista. Räisäsen markkinoitua Vania sen monipuolisella teknisellä erinomaisuudella, oli Vaaran mielipide lopulta kääntynyt suotuisaksi, kun keskeisenä argumenttina vielä käytettiin auton soveltuvuutta Cityn hengeltään huomattavimman ulkolähetystuotannon, Cruising Shown, tekemiseen.
Tummansininen kaksipaikkainen umpipakettiauto joutui välittömästi laajojen muutostöiden kohteeksi. Seiniin sahattiin ikkunanreiät ja USA-henkiset van-ikkunat tilattiin Sakke Järvenpään kautta. Takaosaan rakennettiin täydellinen äänitarkkaamo ja lokoisat istuimet täysimittaisine toppauksineen. Lepakon ”Puuheikit” rakensivat katolle mahonkisen kattotason. Koska auton ostohinta oli ollut paljon budjetoitua korkeampi, oli kaikki varustelutyöt tehtävä itse. Vektori-tuotanto valmisti sisäänvedettävän lähetysantennin, joka voitiin yläasennossaan varmistaa hihnoilla tuulta vastaan.
US-Partsin kanssa saatiin tehtyä sopimus ulkoisten koristeosien, kuten astinlautojen ja aurinkolipan hankkimisesta mainosvaihtosopimuksella. Elmun delegaation vierailtua Saint Louisin radiomessuilla saatiin idea perässä vedettävän jättiläisradion valmistamisesta. Arkielämässään sisustusarkkitehtina toiminut DJ Cowboy Ski hahmotteli aiheesta piirustukset, joiden pohjalta laitteen runko teetettiin Helsingin Tattarisuolla. Räisänen varusteli komeron etuseinän kahdella suomalaisvalmisteisella 500 watin ACS-aktiivikaiuttimella. Väliseinän toiselle puolelle rakennettiin kahden DJ:n operoitava lähetysstudio.
Martin “Mara Moottori” Glantz haastattelee drag racing -guru Don “Big Daddy” Garlitsia Radio Cityn ulkolähetysauton vierellä.
Ulkolähetysautolla liikuttiin cruising-iltoina ympäri Helsinkiä ja se pysäköitiin sopiviin paikkoihin, joista toimittajat pääsivät jalkautumaan cruising-väen sekaan. Radioperävaunu pysäköitiin alkuillasta niin, että se tykitti illan ajan Cruising-Show -ohjelmaa suorana lähetyksenä rasittavuuteen asti. Toimittajien tehtävänä oli pitää meininkiä yllä, mikä osittain meni tietysti överiksi nuorten egoilijoiden vetäessä ”todella mageen jätkän” rooliaan. Rock’n’roll DJ:t pysyttelivät mieluummin Lepakolla oikealla studiolla, josta katupartioden raporttien väliin soitettiin musiikkia, American Graffiti -elokuvan Wolfman Jackin esimerkin mukaisesti. Kunniakkaan uran päätteeksi van myyntiin Radio Cityn työntekijälle ja radioperävaunu lahjoitettiin lipunmyyntikopiksi Bembölen motocrossradalle.
