Lue Meistä
💬 Chat
💬 Klikkaa ja kysy mitä tahdot!


Facel Vega Excellence 1961 

Jean Daninos uskoi ranskalaisten loistoautojen tulevaisuuteen ja perusti oman merkin. Yksi luomuksista tuli Suomeen jo 1980-luvun lopulla.

Chevrolet Corvette oli jo vakiinnuttanut asemansa ainoana oikeana amerikkalaisena urheiluautona 60-luvun taitteeseen tultaessa. Vuonna 1963 legenda valettiin betoniin täysin uusitun

Pekka Mäkisen autotalo on legenda, josta nykyään muistetaan lähinnä sen yllättävät viimeiset vaiheet. Mobilisti kävi paikalla vuonna 2005 ja selvitti

Saab 99 oli ruotsalaistehtaan kurotus keskiluokkaan. 99 EMS tarjosi ruiskumoottorin tehoa ja miellyttäviä mukavuusvarusteita 70-luvun menestyville miehille. Ajettavuus, muotoilu ja

1950-luvun yhdysvaltalaisnuorison keskuudessa syntynyt ajanviettomuoto, autoilla kaupungilla lipuminen ja hampurilaisbaareissa kokoontuminen – cruising – joutui kuolemaan 1980-luvulla syntyäkseen uudelleen. Vaatimattoman

Marimekon pitkäaikaisen toimitusjohtajan musta Jaguar oli päivittäinen näky Helsingin liikenteessä lähes kahden vuosikymmenen ajan. Kirsti Paakkasen XJS V12 oli lähellä

Lähde mukaan historialliseen seikkailuun Mobilistin matkassa! Koe maihinnousun tärkeimmät tapahtumat paikan päällä. Normandian rannat 80 kilometrin matkalla muistuttavat, miten liittoutuneet armeijat saapuivat

Mobilisti-lehdessä on vuosien varrella käsitelty monenlaisia asioita. Tässä reilun 40 vuoden listaus aiheista aakkosjärjestyksessä. Selaimen hakutoiminto (ctrl+f tai applella cmd+f)

Maailman suurimman moottoripyörätehtaan valmistama lelu otettiin kaukaisessa Pohjolassa todesta. Huvittavan pientä laitetta myytiin totisille teineille vuosittain tuhansia. Kukaan ei vieläkään

Tämän vuoden Retromobile-näyttelyssä nähtiin myös suomalaista moottoriurheilun historiaa. Häkkisen, Salon ja Räikkösenkin formulamenestyksistä on ilmeisesti niin paljon aikaa, että ne

Katso suosituimmat Mobilistin videot

https://youtu.be/qg9aAdJ_2VA

Kirsti Paakkasen Jaguar XJS

Kirsti Paakkanen ei ollut vain Marimekon uudistaja ja mainosalan legenda – hän oli myös Jaguar-nainen. Kerromme videolla ainutlaatuisen tarinan Kirstin vuonna 1987 hankkimasta Jaguar XJS V12:sta. Lue tarina Jaguarin entisöinnistä tästä linkistä.

https://youtu.be/9l_pX7deLF8

Autotalo Pekka Mäkinen

Suomen suurin autoliike, jonka pihassa seisoi tuhansia ajoneuvoja. Kauppa kävi, mutta yhtenä päivänä kaikki loppui. Pekka Mäkisen uskomaton tarina nyt videona, joka perustuu Mobilistin arkistojuttuun vuodelta 2005.

https://youtu.be/C1uj5LVpAL4

Tabe Slioor ja Chevrolette Corvette Sting Ray 1964

Tabe Slioor oli Suomen ensimmäinen seurapiirijulkkis ja salarakas. Vuonna 1964 hän muutti San Franciscoon ja hankki itselleen hopeanharmaan Corvette Sting Rayn. Lue tarina Taben Corvettesta tästä linkistä.

Tilaa lehti kotiinkannettuna

Vain 99 € vuodessa! Fiksu antaa postin kulkea.

Mobla uutiskirje 2

TOIMITUS

MOBILISTI OY
Rinnenmäentie 40-1
07150 Laukkoski

puh: 09 2727 100

toimitus(ät)mobilisti.fi

Toimituksen sähköpostit:
etunimi.sukunimi(ät)mobilisti.fi

ILMOITUSMYYNTI

Erika Iijanen
Myyntipäällikkö
Saarsalo Oy

puh: 044 246 4564

[email protected]

PANKKIYHTEYS

OP FI75 5282 0120 2157 83