Lue Meistä
💬 Chat
💬 Klikkaa ja kysy mitä tahdot!

Kaksin kaunihimpi

Eipä tullut kai kenellekään mitään sateenkaarevia ajatuksia näistä naispareista autokuvien viattomampana aikana. Vailla sarvia ja hampaita, autothan näissä ovat pääasiassa!

Teksti: Matti Ouvinen kuvat: Mobilistin arkisto

Alkuperäinen juttu on julkaistu Seniorissa 4/2024.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

Gina ja ovat tulleet rannalle katselemaan karpaaseja Pininfarinan korittamalla Peugeot 404 Cabriolet’lla. Niitä tuli pari Suomeenkin, ja toinen oli uutena autokouluautona. Valtion elokuvatarkastamo olisi saattanut aikanaan puuttua tämän kuvan julkaisuun, sillä jollassa kekkaloivan Flavion vapa sojottaa yli 45 asteen kulmassa.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

Daamit ihastelevat 1938 Pontiacia, tarkemmin sanottuna 8-sylinteristä Touring Sedania. Pontiaciin tarjottiin lisävarusteena rattivaihdetta, ensimmäisenä edullisemman pään autona – Cadillacissa sellainen jo oli.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

Ilse ja Gertrud, SS:n ihmissudet, demonstroivat läpinäkyvää Opel Olympiaa Berliinin autonäyttelyssä 1935. Myös GM:n amerikanmerkkien kokoteräskoreja demonstroitiin tuohon aikaan pleksipaneeleilla koritetuilla autoilla. Mahtoikohan Opelin luomus olla Saksan vai USA:n muoviteollisuuden tuotosta?

Mobilisti kaksin kaunihimpi

1964-67 (BMW:nä 1967–68) valmistetun Glas GT:n äärellä poseeraavista daameista
vasemmanpuoleinen lienee Pirkko Mannola ja olisiko hänen kaverinaan Tarja-Tuulikki Tarsala.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

1957 Mercury Montclairia mainostettiin unelma-autoksi. Sen orastavat siivet olivat ”armolliset projektiilit”. Läpivirtaustuuletuksen poistoritilät on integroitu hienosti katon rajaan.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

BMC:n uutuus vuodelle 1962 oli meillä Maileriksi ristitty 1100 / 1300. Tässä Morris-tuotteena. Vickers VC-10 oli brittien siviili-ilmailun ylpeys, joka piti aliäänikoneiden Atlantin ylityksen ennätystä vuosikymmenet hallussaan. Kuvan koneyksilö – G-ARTA-tunnuksin – teki konetyypin ensilennon heinäkuussa 1962. VC-10 teki pitkän uran RAF:n käytössä etenkin ilmatankkauskoneena, josta roolista viimeiset yksilöt päästettiin eläkkeelle vasta 2013.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

Citroën Rosalie oli auto, jonka tuotantoon André Citroën haki inspiraatiota USA:sta. Sitikoita alettiin tehdä modernilla liukuhihnamenetelmällä. Samaan aikaan suunniteltiin jo kunnianhimoista Traction Avantia.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

Kansainvälistä loistoa – miss maailma Marita Lindahl ja ”tähtimannekiini” Ritva Aunola poseeraavat 1961 Diesel-lehden kansikuvassa Imperial Le Baronin kanssa. Näitä 1961-63 Imperialeja tuli maahan
useampia, mm. Fiskars Oy:lle (Mobilisti 2/24).

Mobilisti kaksin kaunihimpi

1960-luvun brittiautojen mainoskuvissa harvemmin ollaan peribrittiläisen realismin parissa. Olisiko tämäkin Rivieralta tai jostain Como-järveltä? Rekisterikilvet viittaisivat kyllä Pariisiin.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

Audi 80:n ensimmäisen polven aikana ei vielä puhuttu Audi-miehistä, vaan näin kujeilevista fräuleineista.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

Etuvetoinen Fiat 128 oli raikas tuulahdus 1960-luvun lopulla. Isommat Fiatit, kuten 125 (alla) jatkoivat takatyöntöisinä.

Mobilisti kaksin kaunihimpi
Mobilisti kaksin kaunihimpi

1957 Riley Two-Point-Six oli merkin huippumalli, joka jakoi korin meillä ehkä yleisemmin tunnetun Wolseleyn 6/90-mallin kanssa.

Mobilisti kaksin kaunihimpi
Mobilisti kaksin kaunihimpi

British Motor Corporationilla oli 50- ja 60-lukujen taitteessa suoranainen tyttöparien kausi. Alempi kuva on Minin aivan varhaisimpia lehdistökuvia; taustalle on merkitty julkaisukielto ennen elokuun 26. päivää 1959. Ylemmässä kuvassa on jo 1967 esitelty Mk2; muotikin on muuttunut radikaaliksi housu-poolopaita-lyhyet hiukset -yhdistelmäksi!

Mobilisti kaksin kaunihimpi
Mobilisti kaksin kaunihimpi

Pininfarinan siivekkäitä nähtiin monella merkillä 1960-luvulla.Tässä Morris Oxford mk Series VI (1961-) ja Fiat 2300 -farmari.

Mobilisti kaksin kaunihimpi

BMC:n palettiin kuulunutta perinteikästä Riley-merkkiä pidettiin vielä hengissä vuoteen 1969 asti. Maileri-koppainen Kestrel (viimeisinä vuosina vain Riley 1300) ja Minin railinnos ”Elf” jäivät merkin viime henkäyksiksi.

Viiden nippu 80-luvun Mobilisteja

80-luvun Mobilistit

Arkistojen aarteet!
5 lehden nippu suoraan kotiin.
20 €
Autokuvia Suomesta Eilinen ei ruostu II

Eilinen ei ruostu II

100-sivuinen erikoisalbumi, vielä muutama jäljellä.
16 €
Viiden nippu Senioreja

Senior-nippu

Viiden lehden voimalla aikamatka autoiluun ennen vuotta 1962!
Lehdet suoraan kotiin.
20 €
Viiden nippu 2000-luvun Mobilisteja

2000-luvun Mobilistit

Automaailma muuttui vauhdilla 2000- ja 2010-luvulla – mutta ei nyt sentään Mobilistissa! 
20 €

Matti Ouvinen
KIRJOITTAJA

Matti Ouvinen

Toimittaja-valokuvaaja-taittaja Matti Ouvinen edustaa Mobilistin nuoriso-osastoa.

Jaa artikkeli

Tilaa lehti kotiin kannettuna

Vain 99 € vuodessa! Fiksu antaa postin kulkea.

Lue seuraavat artikkelit

Eipä tullut kai kenellekään mitään sateenkaarevia ajatuksia näistä naispareista autokuvien viattomampana aikana. Vailla sarvia ja hampaita, autothan näissä ovat pääasiassa! Teksti:

Kupla oli uutena Suomen suosituin auto — ja se on edelleen yleisin yli 30-vuotias ajoneuvo. Kuplan harrastajia riittääkin joka

Erikoisen olemuksensa ja näyttävän maalipintansa ansiosta Pertti Pasasen ja hänen tiiminsä ideoima Tandem Showboat voi näyttää hetken mielijohteelta, mutta se

Mobla uutiskirje 2

TOIMITUS

MOBILISTI OY
Rinnenmäentie 40-1
07150 Laukkoski

puh: 09 2727 100

toimitus(ät)mobilisti.fi

Toimituksen sähköpostit:
etunimi.sukunimi(ät)mobilisti.fi

ILMOITUSMYYNTI

Erika Iijanen
Myyntipäällikkö
Saarsalo Oy

puh: 044 246 4564

[email protected]

PANKKIYHTEYS

OP FI75 5282 0120 2157 83