Rakkaan Aspenini kojelaudassa on ollut hankinnasta lähtien muutama toiminnallinen puute, jotka ovat vetäneet suun mutruun.
Teksti: Kimmo Koistinen
Kuvat: Mobilistin arkisto
Alkuperäinen juttu on julkaistu Mobilistissa 3/20
Ensinnäkin sen amerikkalaisittain edistyksellinen monitoimiviiksi oli osittain uupunut ja pissapojan hallintaa varten oli jouduttu asentamaan erillinen viiksentapainen umpipaneeliin, jonka paikalla varakkaammilla asiakkailla tuikki Chrysler-yhtymän hieno digitaalikronometri. Toisekseen: Suomeen tuoduissa Aspeneissa vakiona ollut lisäsisävalojärjestelmä virtalukon viivelamppuineen oli kanttuvei. Mustan satiinimaalin kuluttua pois oli pienoisvalotolppakin ruostunut inhottavaksi nystyräksi. Kolmanneksi: missään ei kuulunut Moparien perinteistä, vihaista valot päällä/avaimet virtalukossa -summeria, kun oven avasi.
Tein tiedusteluja tuttavapiirissä ja löysin sähköpajan, jolla piti olla palveluksessaan ”pirun pätevää” porukkaa. Kello olisi luontevaa jälkiasentaa nyt, kun lisäviiksellä rikottu peitepaneeli jäisi tyhjäksi. Olinkin jo metsästänyt NOS-osat valmiiksi: sisukset viikseen, kellon ja summerin. Virtalukkovalon viiverelettä en ollut hankkinut, koska uskoin ongelman olevan vain vaikeasti vaihdettavassa polttimossa. Minulla oli kuitenkin käytettyjä varakappaleita ja uusia saisi vaikkapa US-Partsista. Entisöin valmiiksi toisen valotolpan varaosien joukosta löytyneestä. Kelloksi en valinnut vuosina 1979–80 käytettyä digiversiota, vaikka sillä onkin erinomainen maine ajanmittaajana. Omassa pienessä mielessäni diginäyttö olisi hieman yliampuva muuten vanhaa koulukuntaa edustavassa mittaristopaneelissa. Lisäksi klassinen Borgin sähkömekaaninen vekotin tikittäisi, mihin digidigi ei pystyisi.
Koekäytin Amerikkalasta saapunutta, jo yli 40 vuotta varastossa seisonutta kelloani viikon ajan moottoripyörän akulla työpöydällä. Se paitsi toimi, oli ilman kalibrointiakin enemmän kuin riittävän tarkka. Mikä hienointa, se raksutti rauhoittavasti ja aina minuutin välein kuului hauska ”tsloks”, kun koneisto veti itsensä. Lämmönvaihtelut tekevät Borgeista epätarkkoja, mutta enemmän huoletti ajovalopakon myötä kellossa aina hehkuva taustavalopoltin. Etsinkin varta vasten erittäin heikkotehoisen vihreän ledin, joka ei kuumentaisi kellon vanhoja rasvoja helteisinä ajopäivinä
Moparin Made in Mexico -summeri oli varaosakirjan perusteella uudistettu perusteellisesti vuodelle 1980. Elättelin toiveita, että se olisi kenties GM:n jo tuolloin käyttämää ”ding-dong”-mallia, eikä perinteistä ”ÄÄÄRRRRRRRRRR!!!”-soundia. Kun hain autoa ensimmäiseltä visiitiltä sähköpajalle, minulle sanottiin, ettei ihan kaikkea ehditty tai pystytty tekemään. Kello oli kuitenkin paikallaan ja mikä parasta, monitoimiviiksi toimi taas monipuolisesti! Illan pimetessä havaitsin, ettei kellon valo tuikkinut ja että radiokin oli täysin pimeä. Hmmm…
Varasin uuden ajan, jotta ongelmat voitaisiin hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Toisella visiitillä autoa noutaessani minulle sanottiin, ettei kelloon voitu asentaa valoa, koska siinä ei ole mitään paikkaa sellaiselle. Mitä h******iä!? pyöri päässäni. Mukana kellolaatikossa oli ollut jopa tehtaan kuvitettu asennusohje sekä led-polttimo pistokkeineen ja liittimineen. Olin vielä varmistanut homman onnistumisen varustamalla mukaan valikoiman Mopar-liittimiä, sillä tässä vanhemmassa kellossa oli yksi kytkös enemmän kuin uudemmassa digiversiossa. Autossa oli myös iso mallikohtainen sähkökartta. Kellon laatikko ohjeineen oli hävitetty jo ensikierroksella, mutta kyllähän noin yksinkertaisesta laitteesta täytyy lampetin paikka löytyä!
Kun ilmaisin eriävän mielipiteeni ääneen, totesi korjaamon edustaja, että vaikka sulkemisaika on jo mennyt, niin otetaan auto uudestaan sisään ja katsotaan yhdessä. Kun ajoin Aspenin takaisin sisään, puistelivat firman muut edustajat happamana päätään: Ei siellä mitään lampunpaikkaa ole. Kojelauta auki ja kello irti ja siinähän se oli. Kellon takana oli kaksi teipinpalalla peitettyä aukkoa: kalibrointiruuvi sekä korkealla huulloksella varustettu lampun läpivienti. Lampunmentävän aukon teippi vieläpä höplötti, kun olin irrottanut sen puoliksi kokeillessani lediä. Asennus tehtiin uusiksi kovalla kiireellä ja kaikki näytti toimivan, kuten todella ärsyttävästi ärisevä valosummeri. Vain alkuperäinen Hondurasissa (!) valmistettu viiverele ei ottanut viipyilläkseen.
Lähdin kuitenkin tyytyväisenä ajamaan illan pimeydessä kohti Helsinkiä. Pian tuumin mielessäni, että hassu juttu, ihan kuin ajovalojen valaisema alue pienenisi. Eikä radiostakaan meinaa kuulua enää mitään. Kaikki hehkulankapolttimot himmenivät vähitellen olemattomiin, joten en nähnyt enää mitään mittaristostakaan. Vain kellon ja radion ledit jaksoivat hehkua.
Tiesin, että oli joka tapauksessa pakko pysähtyä tankkaamaan, minkä sitten teinkin. Yrittäessäni liikkeelle bensapumpulta, ei akku jaksanut enää pyörittää moottoria. Jäin odottelemaan ja 15 minuutin kuluttua se jaksoi vain vaivoin startata. Pääsin kuitenkin liikkeelle omin voimin. Valot katosivat taas pian ja vastaantulijat vilkuttelivat pimeänä suhaavalle ääliölle. Käyntikin heikkeni, mutta pääsin kuin pääsinkin perille yli 30 km:n taipaleen. Akku vaati kuitenkin koettelemuksen jälkeen perusteellisen latauksen.
Tätä kirjoittaessa en ole tehnyt asialle muuta kuin vaihtanut viivereleen uuteen. Talvisten verryttelykäyttöjen perusteella olen varovaisen optimistinen siitä, että ilmeisesti maadoituksesta johtuva ongelma olisi poistunut, mutta pakkohan se on läpikäydä tavalla tai toisella, jotta autolla uskaltaisi liikkeelle ilman vara-akkua. Ole joka tapauksessa tarkkana, kenet päästät räpeltämään autosi herkkiä kohtia!🚗
