Tekijä: Kimmo Koistinen

Artikkelimme Buickin tarina on mutkikas ja kiistelty; siitä on kerrottu legendaa vuosikymmenien ajan. Keulaltaan identtisenä se on usein sekoitettu vuosimallitovereihinsa alemmista mallisarjoista, sittemmin myös uustuontiyksilöihin. Tässä esitämme sen, mitä vanhat rekisteriotteet todistavat ja auton kanssa henkilökohtaisesti tekemissä olleet ovat kertoneet. Se ei ole koko totuus, mutta ainakin suuri osa siitä. Tapahtumiin liittyy muutamia hieman omituisia käänteitä ja yksityiskohtia, joiden selvittäminen vaatii vielä jatkotutkimuksia. Valitettavasti aika on harventanut osallisten rivejä, mikä tekee kaikesta hankalampaa tai lähes mahdotonta. Mutta tässä se, mitä todennäköisimmin on tapahtunut.

Teksti: Kimmo Koistinen
Kuvat: Matti Ouvinen, Urho Kekkosen arkisto ja Mobilistin arkistot

Julkaistu Mobilistissa 5/26.

On ihmisiä, joilla menee aina hyvin, vaikka kansantalous sakkaisi. Varatuomari, toimitusjohtaja, pääkonsuli ja tietokirjakustantaja Sven Sevelius kuului tähän joukkoon. Kaikesta päätellen hän oli investoinut tuottaviin kohteisiin ja oikeisiin kontakteihin.

Sven Sevelius 1963. Kuva: Urho Kekkosen arkisto.

Hän arvosti etenkin poliittista ja historiallista kirjallisuutta ja todisti kykynsä parinkin kustantamon johdossa, kunnes vuonna 1959 perusti omansa, Tietosanakirja Oy:n. Seveliuksen suursaavutuksia oli massiivisen Uusi tietosanakirja -sarjan julkaisu 60-luvun alussa. Samoihin aikoihin hän vaikutti myös useiden hotellien, ravintoloiden sekä maineikkaan Oy Americano Ab -pesulan johtajistossa. Jo aiemmin Sevelius oli menestynyt perustamalla Helsinkiin trendikkään alumiinituubitehtaan – tuolloinhan kaikki mätitahnasta kengänkiillokkeisiin myytiin usein tuubeissa.

Kaiken tämän keskellä Sevelius oli auttanut Urho Kekkosta hänen poliittisen uransa ratkaisuhetkillä, ensin matkalla pääministeriksi ja sitten presidentiksi. Kekkonen luotti Seveliukseen, olihan tämä esimerkiksi organisoinut hänelle nokkelasti kelvollisia autoja 50-luvun puolivälin pitkille, raskaille vaalikiertueille maamme vaatimattomalla tiestöllä. Sittemmin Sevelius toimi Kekkosen valitsijamiehenä vuoden 1962 vaaleissa. Herrat viihtyivät yhdessä myös vapaalla, Seveliuksen organisoidessa presidentille ja tämän vip-vieraille muun muassa kuuluisia hirvijahteja omistamallaan Fantsin maatilalla Sipoossa.

Neljällä pyörällä

Valitettavasti Sven Seveliuksen käyttämistä autoista tunnetaan tällä haavaa vain yksi, mutta se on sitäkin kiehtovampi: Buick Limited 4D Riviera Hardtop vuodelta 1958, eräs merkin historian suurimmista ja kalleimmista malleista.

Ajankohta oli merkittävä niin Buickille kuin koko General Motorsille. Yhtymä vietti tuolloin 50-vuotisjuhliaan ja osin tämän, mutta ennen kaikkea kotimarkkinoiden kilpailutilanteen takia GM:n koko amerikkalaisen henkilöautomalliston ulkoista olemusta muokattiin rajusti. Muotoiluguru Harley Earlin testamentiksi muodostunut tyylipäivitys tarkoitti massiivisuutta, hieman kurvikkuutta sekä kromia – paljon kromia. Varsinaiseen siipiriehaan hyppäämiseen ei ollut vielä edellytyksiä; tosin Cadillac oli leikitellyt teemalla jo monta vuotta.

Tekniikka tarjosi kautta linjan jälleen kerran hieman lisää tehoa ja lukemattomia suurempia ja pienempiä parannuksia, kuten nelivalojärjestelmän ja esimerkiksi mielenkiintoisen X-palkkirungon Chevrolet- ja Pontiac-divisioonille. Jännittävä lisävarusteuutuus yhtymän kaikille merkeille oli täydellinen ilmajousitus – tai sellaiseksi se oli ainakin tarkoitettu.

Buickille vuoden 1958 piti olla todellinen voimannäyttö, saisihan se dramaattisen muotoilun ohella uuden loistomallin, Limitedin sekä huippuunsa kehitetyn Flight Pitch -version Dynaflow-automaattivaihteistosta. 1940-luvulla alkunsa saaneen Dynaflow-konseptin avainhenkilö Oliver Kelley (eli Salossa 1904 syntynyt Olavi Koskenhovi) oli jatkanut sen kehitystyötä, jonka piti huipentua nyt kolmiturbiiniseen Flight Pitchiin. Kolmannen turbiinin ohella sen hienouksia olivat staattorin hyvin laajalla asteikolla kulmaansa muuttavat siivet, jotka periaatteessa mahdollistivat auton täsmällisemmän ja nopeamman reagoinnin kaasupolkimeen ja poistivat siten erään Dynaflown tavallisimmista kritiikin aiheista. Uusi vaihteisto olisi vakiona vain kalleimmissa malleissa, Limitedissä ja Roadmasterissa.

Vielä kerran tallitoverin varpaille

Reviirirajojen ylittäminen oli kutkuttanut Buick-divisioonaa pitkään: sarja 90 vuosina 1931-35 sekä Limited 1936-42 olivat jo astuneet Cadillacin helmoille ja osin päällekkäin hinnoiteltuina kilpailivat sen halvempien mallien kanssa. Vaikka Buickin lamakaudella aloittamat pyrkimykset eivät muodostaneetkaan vakavaa uhkaa, vaati Cadillac sitä tyytymään rooliinsa pykälää arkisempana tuotteena ja palaamaan ruotuun. Luksusautojen markkinat olivat riittävän kireät sellaisinaankin, haastajaa omasta talosta ei kaivattu. Pitkän hangoittelun jälkeen Buick-divisioona totteli ja tilanne rauhoittui, kunnes koitti vuosi -58 ja Limited 700-sarja ilmestyi houkuttelemaan Cadillac-asiakkaita.

Nyt Cadillacin asema automaailman huipulla oli jo paljon vankemmalla pohjalla, mutta silti kulmat divisioonassa kohosivat varmasti. Buickin resepti oli jälleen sama, Limited oli selvästi suurempi ja kalliimpi kuin merkin muut tuotteet. Sellaisenaan tulokas näytti suunnatun täsmälleen halvimpia Cadillaceja vastaan ja korimallitkin natsasivat: 2- ja 4-oviset hardtopit sekä avo. Sen alusta putkikardaaneineen ja X-vahvisteisine tikapuurunkoineen oli kuitenkin konservatiivisempi.

Uusi Dynaflow-muunnos oli kiinnostava, mutta Buickin ”naulapäänä” tunnettu, väännökäs 364 kuutiotuuman ”B-12000” tarjosi perusvireessään 4-kurkkuisella kaasuttimella 300 hevosvoimaa, joka oli 10 vähemmän kuin rakkaalla sukulaisella. Muhkeine alumiinisine, jäähdytettyine etujarrurumpuineen sillä oli ainakin paperilla eräät USA:n parhaista hidastimista. Viimeistelyn laadussa Cadillac saattoi luottaa yhä niukkaan etumatkaan, mutta materiaalien kohdalla – etenkin verhoilussa – hulppean ylellinen Limited oli jo kova pala purtavaksi.

Muotoilussa Buickien Fashion-Aire Dynastar -maski (mainostoimisto Kudnerin kehittämä, perin tarpeellinen nimike) ja sen 160 kelluvaa kromineliötä sekä Limitedin kummankin takalokasuojan 15 vinoa kromitankoa muodostivat lähes ylenpalttisen kokonaisuuden. Limited oli miltei kaksi tuumaa pidempi kuin saman hintaluokan Cadillacit, mutta oliko se niitä komeampi, on luonnollisesti makuasia.

Buickin B-12000-nimitys V8-moottorinsa toiselle kehitysasteelle viittasi jokaisen männän työtahdin työntövoimaan paunoissa eli siis lähes 5,5 tonnia.

Switch the pitch. Flight Pitchissä turbiini- ja staattorisiivekkeillä oli lähes rajaton määrä säätökulmia, joilla reagoida moottorin kierroslukuun ja rasitukseen.

Huono vuosi?

USA:ssa vuosimallin 1958 autot esiteltiin tyypilliseen tapaan jo hyvissä ajoin edellisenä syksynä. Samaan aikaan maan talous alkoi taantua nopeasti. Suhdanneherkkä autokauppa otti sen seurauksena pahasti osumaa. Tämä merkitsi ankeita aikoja erityisesti ylempään keskiluokkaan painottuneelle Buickille, jonka ote markkinoista oli lipsunut huolestuttavasti jo kahden edellisen vuoden aikana. Kun vielä 1957 Flintin liukuhihnoilta rullasi yhteensä noin 405 000 Specialia, Superia, Centurya ja Roadmasteria, oltiin vuotta myöhemmin 40 prosenttia alemmalla, 242 000 kappaleen tasolla. Merkin imago oli alkanut vedota yhä iäkkäämpiin asiakkaisiin, jotka huonoina aikoina olivat tavallistakin varovaisempia rahan käytössään.

Tilannetta eivät helpottaneet tiedot uusien hienouksien ongelmista. Air-Poise -ilmajousitus ei ollut ajettavuudeltaan tai mukavuudeltaan sittenkään ihan sitä tasoa, mitä oli luvattu. Mikä pahinta, sen epäluotettavuus oli pian konkreettisesti havaittavissa ilmajousitettujen GM-autojen kulkiessa vinkkelissä tai pohja maata viistäen – onneksi vain harva valitsi kyseisen varusteen.

Buickin merkkikohtaiseksi taakaksi hahmottui Flight Pitch. Vaihteisto oli siihenastisista suurin ja raskain Dynaflow. Lisäksi se oli monimutkaisin, mikä tietenkin lisäsi ongelmien mahdollisuuksia. Säätyväsiipiset staattorit ja turbiinit pelasivat varmaankin hienosti laboratorio-oloissa, mutta sarjavalmistuksen tarkkuus ja puhtaus ei aina riittänyt takaamaan virheetöntä toimintaa. Hintavaa Flight Pitch -vaihteistoa myytiin lisävarusteena vain vähän, mutta Roadmasterien ja Limitedien ylle se langetti vähitellen oman epäilyksen varjonsa.

Etenkin Limitedin menestys jäi kauas toivotusta, sitä valmistettiin kaikkiaan vain reilut 7 300 kappaletta, eikä se palannut valikoimaan enää seuraavalle vuodelle. Myös Flight Pitch sellaisenaan jäi yhden mallivuoden erikoisuudeksi. Sitä yksinkertaistettiin ja sen ideoita sulautettiin perus-Dynaflow-rakenteeseen, kunnes koko Buickin omasta vaihteistokonseptista luovuttiin 60-luvulla.

GM:n 1958 kuosi nollattiin jo seuraavan vuoden lennokkailla siipilinjoilla ja hillitymmällä kromin käytöllä. Earlin tyyli vanheni tavallistakin nopeammin Mitchellin ja Exnerin rakettimuotoilulla sekä ennen kaikkea Elwood Engelin minimalistisen 1961 Lincoln Continentalin myötä.

Kaikki eivät köyhäilleet

Kansantalouden heikot kvartaalinäkymät eivät perinteisesti hetkauta kaikkia, riittävän vauraat tahot pitävät kiinni elintasostaan ja tyylistään. Pääministeri Fagerholm tilasi valtioneuvostolle Cadillac Fleetwood Limousinen keskelle 1957 taantumaa ja vakavaraiset yritykset päivittivät johtokuntien kalustoa miltei normaaliin tahtiin. Näihin lukeutui helsinkiläinen kustantamo Oy Union Ab ja sen toimitusjohtaja Sven Sevelius, jonka Buick-ostosta tässä esitellään.

Luotettavaksi noteeratun perimätiedon mukaan maahamme tuotiin uutena ainakin viisi 1958 Buickia; kaikki eri mallisarjaa, kaikki neliovisia hardtopeja ja kaikki mustia. Maahantuojalle musta, neliovinen Buick oli luokassaan suhteellisen turvallinen tilattava huonoinakin aikoina. Elettiin vielä säännöstelytaloudessa ja kyseessä oli arvostettu, vanha merkki, joka oli kelvannut jo vuosikymmenien ajan vaativille asiakkaille. Ei liian kallis, ei liian halpa, eikä liian pröystäilevä – vaikka vuosikerta 1958 tekikin parhaansa näyttääkseen äkkirikkaiden toiveunelta. Ja kyllähän Buickit täällä jälleen kaupaksi kävivät. Esimerkiksi toiseksi kallein, Roadmaster, myytiin tiettävästi Helsingin Sanomien omistajalle, ministeri Eljas Erkolle.

Alkuperäiseltä väriltään mustana Seveliuksen Limited sopii maahantuonnin perimätietoon. Mutta outoja yksityiskohtia on sen poikkeuksellisen raskas varustelu ilmastointeineen ja automaattisine valonvaihtimineen. Niitäkin erikoisempaa on mailimittari. Kilometri-versio on ollut olemassa – jo yksin Kanadaa varten – joten miksei vientimarkkinoilla menestyneen Buickin kaltainen valmistaja olisi laittanut sellaista hienoimman mallinsa export-yksilöön? Kömmähdyksiä tietenkin sattuu ja sellainen selittänee tämänkin tapauksen.

Mutta totta on, että säännöstelykaudella jotkut vauraat ja sopivin kontaktein varustetut suomalaiset onnistuivat saamaan valuutan vientiluvan ja kävivät hakemassa itselleen autoja USA:sta asti. Hyvin verkottunut Sevelius oli kokenut kaukomatkaaja, joten tämäkin olisi teoriassa mahdollista. Kyseessä voisi olla myös tänne tilauksesta laivattu merimiesauto, mutta sitten toteuttajana on täytynyt olla jo tuhdisti palkattu päällystön jäsen; perusseilorin tienestit tuskin olisivat riittäneet laissa määriteltyyn hankintamenettelyyn.

Tulipa Limited mitä kautta tahansa, tänne musta komistus kilvitettiin BU-489 -tunnuksin 16.8. 1958. Auto rekisteröitiin Seveliuksen johtaman Kustannus Oy/Förlags Ab Unionin nimiin, haltijanaan toimitusjohtaja itse. Kaikesta päätellen autolla ei ajettu valtavasti, ehkäpä enimmäkseen kustantamon Meritullinkadulla sijainneen toimiston ja Seveliuksen Sipoon Östersundomissa sijainneen maatilan ja sittemmin samalle alueelle rakennuttamansa huippumodernin luksushuvilan väliä. Välilasittomuudestaan huolimatta Limited on ollut riittävän edustava periaatteessa mihin tehtäviin tahansa, joten voi vain arvailla ketä kaikkia Kekkosen luottomies onkaan kuljettanut sillä epävirallisille ekskursioille.

Auto säilyi erittäin hyvässä kunnossa, mikä voisi viitata huolellisen ylläpidon ohella vähäiseen talvikäyttöön. Tämän puolesta puhuisivat johtaja Seveliuksen visiitit Tunisiaan, jotka olisi ollut ilmastollisista syistä loogista ajoittaa talvikuukausiin. Vierailuillaan hän oli selvästi tehnyt vaikutuksen sikäläisiin, nimitettiinhän hänet 60-luvun alkupuolella Tunisian pääkonsuliksi Suomessa.

Kiertoon

Sevelius luopui Buickista keväällä 1966, jolloin automuoti oli ajanut siitä jo pahasti ohi. Se siirtyi Helsingin vauraalle Munkkiniemen alueelle, elektroniikkaspesialisti Hannu Björkqvistille. Hänelle Buick oli jonkin ajan kuluttua osoittautunut kaikesta päätellen sittenkin tarpeettomaksi, sillä auto oli katsastamattomana poistunut rekisteristä vuoden 1968 lopulla.

Edeltävinä kuukausina Limited nähtiin seisovan pitkiä aikoja Kontulan Gulfilla. Se oli tiettävästi satojen markkojen bensiinilaskujen panttina, jotka sillä liikkunut nuorisoporukka oli kartuttanut. Ehkä kyseessä oli Björkqvistin sukulaispoika kavereineen. Huolettomasta ajelusta ja katsastamattomuudesta huolimatta se siirtyi Björkqvistiltä eteenpäin siistissä kunnossa elokuun lopulla 1969, jolloin mekaanikko Reino Moll Kontulan arkisista maisemista osti sen. Auto sai katsastuksen ja uudelleenrekisteröinnin myötä AKA-89 -tunnukset. Katsastuksessa toisesta takavalosta puuttunut ohut poikittainen kromikoristeen rima aiheutti huomautuksen, joka pakotti poistamaan vastaavan detaljin toiseltakin puolelta. Hyvä Suomi.

Buick oli teknisesti ja esteettisesti edelleen huomattavan ryhdikäs ja Moll nautti sen ylellisestä kyydistä ja Flight Pitchin sulavasta toiminnasta. Muutoksista hänen perheessään seurasi kuitenkin taloudellisia paineita, jotka eivät suosineet jättimäisen ja janoisen Limitedin harrastamista Itä-Helsingin lähiössä. Mollin oli raskain sydämin päätettävä lyhyellä harkinta-ajalla startannut omistussuhde vain parin kuukauden kuluttua; talvikin painoi päälle.

Marraskuussa 1969 Kontulassa vaikuttanut automekaanikko/kauppias E.E. Haverinen osti Buickin. Tässä kohden tarina sivuaa Mobilistin numerossa 6/2010 julkaistua artikkelia, jossa alan arvostetuimpiin guruihin kuuluva Fiskis Ekman valotti kadonneen 1959 Buick Electran vaiheita. Haverinen oli purkanut tai osallistunut purkuprosessiin, jonka kohteena oli ainakin yksi poikkeuksellisen hyväkuntoinen vuoden 1959 Electra 225. Aihetodisteiden valossa purettavana on saattanut olla toinenkin -59 Electra. Joka tapauksessa Haverisen kaudella Limitedin kumpaankin etulokasuojaan ilmestyi erikoinen kromiornamentti, jollainen on vain 1959 Electran takaluukun kannessa, siis yksi per auto. Nämä ylimääräiset koristeet ovat edelleen lokasuojissa.

Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon vielä, että Limitedin ohella Haverisella oli hallussaan toinenkin 1958 Buick, musta Roadmaster eli ilmeisesti Erkon entinen yksilö. Sen Flight Pitch ei ainakaan aiheuttaisi harmeja – se oli korvattu jostakin repäistyllä lattiamanuaalilla.

Vuonna 1972 katsastamaton Limited oli jo pudonnut rekisteristä automaattisena vuosipoistona. Haverinen tarjosi sitä tuolloin myös kromikuumetta poteneelle Tipi Tuorille – tulevalle hot rod- ja FHRA-legendalle. Se olisi kiinnostanut, mutta sitä ei saanut ”juuri tehdyn koneremontin” takia käynnistää… Kuume ei ollut sumentanut nuoren herran ajattelua, joten hän jätti sen suosiolla väliin. Tuori sai kuitenkin tehtyä kaupat edellä mainitusta käsivaihteisesta Roadmasterista. Sittemmin Tuori vaihtoi sen Fiskis Ekmanin olympia-Harley-Davidsoniin, josta hän muokkasi vaikuttavan kustomin, joka taas opittiin tuntemaan seuraavan omistajansa, Cisse Häkkisen HD:na. Roadmaster jatkoi sekin taivaltaan uusiin seikkailuihin, mutta oli vielä myöhemmin kohtaava isoveljensä.

Vaikeaksi myytäväksi muodostuneen, ei-rekisteröidyn Limitedin tilanne synkkeni. Se vaihtoi jossakin vaiheessa omistajaa, ja sen kokonaiskunto alkoi selvästi heiketä. Kolhuja, nirhuja ja ruostetta. Viimeistään tällöin Flight Pitch -vaihteisto korvautui tavallisella Dynaflow’lla. Sekin oli ilmeisesti jo valmiiksi loppusuoralle ehtinyt veteraani. Eksoottinen valonvaihdin ja ilmastointi vapautettiin palveluksesta ja ne katosivat jonnekin. Buick pysyi poissa kilvistä todennäköisimmin teknisten ongelmien takia ja se jämähti seisomaan epäsuotuisiin oloihin Savonlinnaan.

Pelastavat Majavat

Syksyllä 1976 pitkälliset neuvottelut tuottivat tulosta ja Beavers-farkkutehtailija Matti Majava osti Buickin Savonlinnasta lahjaksi vaimolleen Pirjolle. Väsynyt jättiläinen ankkuroitiin Helsingin Maunulaan. Laajojen kunnostustoimien jälkeen Limited sai uudet NT-938 -kilvet kesällä 1977. Auton voimalinjaa korjailtiin ja koria kohennettiin ruostepaikkauksin, uusin kromiosin sekä tuoreella maalipinnalla. Väri vaihtui kahteen sinisen sävyyn, molemmat kyllä Buickin kartasta.

Elävien kirjoihin palannutta Limitediä hyödynnettiin muun muassa purukumin markkinoinnissa ja erityisesti TV-kampanjassa, jonka moni aikalainen muistaa vuosikymmenien jälkeenkin. Se pääsi ainakin yhden lehden kanteen ja vieraili myös maamme ensimmäisissä hot rod -näyttelyissä, herättäen ymmärrettävää huomiota.

Syystä tai toisesta Buick vaihtoi omistajaa vielä perheen sisäisesti ja poistui välillä rekisteristä. Olisiko talouteen hankitulla saman vuotisella Roadmasterilla ollut osuutta asiaan, jää vielä avoimeksi. Joka tapauksessa luksus-Suomi-Buickit kohtasivat jälleen, kiitos Majavien mieltymykseen vuosikertaa kohtaan.

Limited kilvitettiin keväällä 1983 taas uudestaan, nyt se oli NEO-5. Saman vuoden syksyllä se siirtyi jälleen uusiin käsiin, nyt espoolaiselle Jouni Pykäläiselle. Autoasentajana hän ei varmaankaan pelännyt haasteita, joita Buickin kaltainen mutkikas laitos voisi tarjota. PK-seudun asukkina hänelläkin oli vaikeuksia löytää sille riittävän suurta tallia ja se seisoi usein hänen silloisen työpaikkansa pihalla. Tuntemattomista syistä auto jäi katsastamatta ja katosi rekisteristä vuosipoistona 21.12.1987.

Tarinan käänteissä on tällä kohtaa jälleen aukko: miten Buick päätyi ravintoloitsija Laszlo Nagyn haltuun? Väliin mahtuu pitkä, raskas 90-luku lamoineen ja auton säilytyspaikan viimeiselle vaihdolle vuonna 2008 osuu vielä toinenkin talousromahdus; kenties niillä on ollut roolinsa tapahtumissa.

Ohessa kerrotaan auton dramaattisesta löytämisestä ja paluusta julkisuuteen vuodesta 2023 alkaen. Keväällä 2026 Buick oli näytillä nykyisen omistajansa, Satakunnan Lapissa asuvalle Pasi Huttusen luotsaamana Mobilistin osastolla FHRA:n American Car Showssa Helsingissä. Siellä muun muassa Reino Moll pääsi näkemään vanhan ihastuksensa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ja istahtamaan ohjauspyörän taakse muistelemaan vanhoja aikoja. Buickin nauttima huomio vanhempien ja nuorempienkin harrastajien keskuudessa yllätti Mobilistin toimituksenkin.

Auto oli ja on käyntikunnossa, mutta vanhan Dynaflown vuoto-ongelmat tekevät sillä ajamisesta suttuista ja lyhytjaksoista puuhaa, joten siitä ei ole päästy vielä nauttimaan varsinaisessa elementissään: tien päällä.

Näin suuren ja monimutkaisen laitteen täydellinen entisöinti olisi väistämättä massiivinen urakka. Jo yksin alkuperäisen Flight Pitch -automaatin löytäminen ja elvyttäminen olisi varovaisestikin arvioiden kallis ja kunnianhimoinen hanke lajissaan. Totaalientisöinnin kokonaiskustannukset nousisivat helposti kymmeniin tuhansiin, yksityiskohdista tinkimättä helposti ylikin. Samalla menetettäisiin luonnollisesti siihen kertyneitä ainutlaatuisia elämän kerroksia: värejä, pakkeleita ja rupia. Realistisempana vaihtoehtona tähtäin onkin asetettu lähellä konservointia olevaan ratkaisuun. Huttunen on jo aloittanut auton tilan stabiloinnin ja kohentaa sitä tarpeellisilta osin, jotta se voidaan saattaa normaaliin ajokuntoon, muuttamatta kuitenkaan merkittävästi sen nykyistä yleisolemusta.

Huttunen on mieltynyt erityisesti neliovisiin Suomi-autoihin ja hallinnoi mielenkiintoista kokoelmaa lajin edustajia. On täysi syy olettaa, että Buickin tulevaisuus on tätä nykyä hyvissä käsissä ja että se tulee ajan ja voimavarojen salliessa näyttäytymään lähivuosien tapahtumissa oman 364:n voimin liikkuen ja hätkähdyttäen taas uusia harrastajapolvia.

Ei ehkä ihan 5,5 tonnin työntövoimaa, mutta riittävästi nurkilla pyörimiseen. Puikoissa auton nykyinen omistaja Pasi Huttunen, jonka suorittama huolellinen tutkimustyö tarjosi ratkaisevaa taustatukea tämän artikkelin laatimiselle.

1958 Buick Limitedin löytö ja pelastus

Teksti ja kuvat: Dollar

Elettiin kevättä 2023, kun minä ja Mike Kairenius juttelimme pitkäaikaisystävämme, erikoismies Jukka Billy Laitilan kanssa aarteista, joita viime aikoina oli löytynyt ja tullut eteen. Hetken jutustelun jälkeen Billy kaivoi patinoituneen mokkarotsinsa povarista kuvia, ja sanoi: – Muistatteko tätä?

Heti ensimmäisen paperikuvan näkeminen sai leuat sekä Mikeltä että minulta valahtamaan lattiaan. Kuvassa oli melkein jo mystisen maineen saavuttanut seitkytluvun Beavers-farkkukaupan omistajan, Matti Majavan ex-1958 Buick Limited 4D HT. Auto esiteltiin vuoden 1979 V8-Magazinessa, aiheuttaen silloin jo melkoisen ja pysyvän aivovaurion nuorten miesten mieliin. Myöhemmin sama Limited esiintyi televisiossa Jenkkipurkka-mainoksessa, missä aikansa Suomi-rock-a-billy-tähdet Teddy & Tigers tulivat keikalle kyseisellä vaunulla, ja Teddy lauloi: ”Cmoon pretty baby, tehdään Buickilla pieni lenkki!” 1980-luvun alun Kekkoslandiassa ja rock-a-billyn Suomi-kulta-ajalla ei ehkä mikään ollut makeampaa, ja me venattiin telkkarin äärellä, et koska nähdään mainos uudestaan.

Alkujärkytyksen jälkeen alkoi kysymysten tulva: Mistä sä oot löytänyt ton ja miten? Buick oli ollut vuosikymmenet hukassa ja kukaan ei tuntunut tietävän mikä sen kohtalo oli. Selvisi, että Billyn laajan verkoston kautta oli tullut tieto Luhangalla suulissa säilössä olevasta Limitedistä. Billy oli käynyt jo aikaisemmin suorittamassa ekskursion maatilalle ja todennut, että kyseessä on tosiaan tuo kananhammastakin harvinaisempi yksilö. Autoarkeologisolumme aktivoituvat saman tien, ja ajatus Buickin pelastamisesta jälleen tien päälle kävi ajankohtaiseksi. Minkäänlaista tietoa ei ollut, onko Limited mahdollisesti myytävänä, mutta pelkästään sen näkeminen olisi jo pienoinen lottovoitto meille.

Retkikunta

Sovimme Billyn kanssa, että lähdetään katsomaan Limitediä heti, kun maatilan isännälle sopii. Saimme sovittua visiitin kesäkuun alkuun ja treffasimme Billyn Luhangan keskustassa, josta lähdimme kohti Buickin säilytyspaikkaa. Kuudes kesäkuuta 2023 pikku hiekkatiet ja edellä kulkeva matkanjohtaja Laitilan vaunu johdattivat meidät idylliselle saarekkeelle peltojen keskelle. Fiilis oli kuin “Kadonneen aarteen metsästäjillä”, ja pulssi kiihtyi, kun rakennuksia alkoi tulla keulan eteen. Laitoimme autot parkkiin ja Heikki, maatilan omistaja, käveli jo meitä pihalla vastaan. Tervehtimisen ja esittelyiden jälkeen lähdimme kohti Buickin lepopaikkaa, ja pienen kukkulan jälkeen 1958 Limitedin leveä kromikeula säkenöi suulin suulla. Tunnelma oli harras kuin katolisen kirkon sunnuntaimessussa. Samaan aikaan kunnioitusta ja riemua herättävä.

Pölyn peittämä vaunu huokui edelleen loistoauton hohtoa, vaikka sisutus oli purettu, ja maalipinta harmaan Ferrexin täplittämä. Pikkupoikien innolla pyörimme Limitedin ympärillä ja sinkoilimme kysymyksiä Heikille:

Kauan tää on ollut täällä? Miks tää on täällä? Löytyykö noi puuttuvat osat? Ja sitten tietysti lopuksi, olisiko Limited mahdollisesti myytävänä?

Pian selvisi, että vaunu on vain siellä säilytyksessä. Heikki kertoi, että Buick kuuluu hänen sukulaiselleen, ja tuotiin suuliin säilöön odottamaan parempia aikoja vuonna 2008, kun tuntematon taho meinasi anastaa sen turvattomaksi jääneestä säilytyspaikasta. Auto oli edesmenneen ravintoloitsija Lazlo Nagyn kuolinpesän omistuksessa.

Heikiltä saimme yhteistiedot Lazlon leskelle ja soitin hänelle toivioretkemme jälkeen. Esitin asiani ja leski kehotti ottamaan yhteyttä poikaansa Tomiin. Soitin Tomille kysyäkseni asiasta ja joidenkin puheluiden jälkeen päädyimme Vantaan Kuninkaanmäkeen hänen luokseen tekemään kaupat Buickista.

Tomi kertoikin muutaman mielenkiintoisen asian Limitedin historiasta isänsä omistuksen aikana, kuten sen, että jossain vaiheessa suunnitelmissa oli tehdä siitä kaksi sohvaa ravintolan sisustukseen. Onneksi jälkipolville, tämä jäi vain suunnitelmaksi.

Takaisin valokeiloihin

Kahdeksas heinäkuuta 2023 kävimme Miken kanssa vuokraamassa mielestämme tarpeeksi suuren autonkuljetuskärryn, mikä riittikin Limitedin mitoille juuri ja juuri. Miken nelivetoinen Dodge Nitro oli veturina ja lähdimme intoa täynnä kohti Luhankaa. Heikki oli ystävällisesti etukäteen täyttänyt ja tarkistanut, että Buickin renkaissa pysyi ilma. Yllätykseksi jäisi, kuinka jumissa jarrut olisivat, mutta vuokratrailerissa oli varmistuksena vinssi.

Paikalle päästyämme Heikki oli jo liikutellut Buickia traktorilla, joten meidän oli helpompi vetää se ylös kärryn päälle. Lastasimme puretut osat etu- ja takapenkkeineen Buickin sisään ja kiiteltyämme Heikkiä isosta avusta, lähdimme viemään Limitediä sen uuteen elämänvaiheeseen.

Suunnitellusti samana lauantaina sattui olemaan Joutsa Chopper Show, joten ajoimme suoraan Luhangasta Joutsaan, jossa Buick suoritti ensiesiintymisensä vuosikymmenten jälkeen. Tosin trailerin päällä ja hotelli Aatos ja Ellin pihalla. Lähes kuusimetrinen Limited herätti vakavasti huomiota, ja yleisimmät kysymykset olivat, että “onks tää se?” ja ”missä tää on ollut kaikki nää vuodet?”

Seuraavan päivän krapuloissa, mutta onnellisina “Graalin maljan” löytäjinä ajeltiin huurujen haihduttua takaisin Tuusulaan täynnä suuria suunnitelmia Limitedin suhteen. Omat tallit ja tilat olivat juuri silloin täynnä muita keskeneräisiä projekteja, joten saimme apua Lahela Customsin Tomilta. Veimme Buickin sinne, jossa Tomin ja kumppaneiden avustuksella Limited hetken kuluttua jo kävi, vaikkakin tosin bensapullolla. 300 hevosvoiman 364 cid V8:n hörinä herätti toiveita tulevasta. Täydellinen pesu painepesurilla auttoi kummasti jo asiaa, ja yltiöpäiset suunnitelmat Limitedillä lähdöstä elokuiseen Stockholm Cruisingiin olivat vahvasti ilmassa.

Mutta niin kuin elämässä välillä käy suuret suunnitelmat kariutuivat; joko aikaan, rahaan, tai mihin ikinä, joten emmehän me sinne Stokiksen reissuun päästy. Limited vaati automaattilaatikon remontoinnin ja aika laajoja hitsaushommia ynnä muuta pikku kohennusta, joita ilmaantuu siinä samalla, kuten aina. Syksy alkoi pukata päälle, eikä lämmintä rakentelutilaa ollut. Pienen pohdinnan jälkeen päädyttiin ajatukseen, että ottaisiko joku muu vastuun tästä kulttuurihistoriallisesti merkittävästä ajoneuvosta ja sen takaisin liikenteeseen saattamisesta. Näin Buick jatkoi matkaansa, ja toivon mukaan se nähdään vielä pian tien päällä, minne se on tarkoitettukin.

 🚗