Tapahtumien kuvatalkoot

”Miksi te tätä kuvaatte?”

Kuvatalkoot – tuo Mobilistin ikinuori suosikkimaku – koostuu tällä kertaa tapahtumakuvista. Kun universumimme tyhjät kohdat täyttyvät digikuvista ja -videoista, me Mobilistissa keskitymme tarkasti valikoituihin antimiin. Osa lukeutuu perinnekasveihin, mutta maistamme myös välillä eksoottisempia sekoituksia. Välillä auton omistaja saattaa hämmästellen esittää otsikon kysymyksen.

Kuvat ja tekstit Anni Antila


Mobilisti-ilta Vääksyn kanavalla

Mobilisti-ilta Vääksyn kanavalla järjestettiin 7.7. Asikkalassa, ja tämä oli jo 23. kerta. Huikean kaunis miljöö täyttyi kiehtovista härveleistä, hyväntuulisista vieraista ja asiansa osaavista järjestäjistä. Sosiaalisen median kanavat ovat pullollaan kuvia tapahtumasta, joten emme edes yrittäneet tehdä tyhjentävää koostetta kaikesta nähdystä. Sen sijaan julkaisimme digitoimituksen ehdottomalla tietämyksellä ja näkemyksellä (eli fiiliksellä) valitun Top 3:n. Valinnoista ei saa valittaa, kehua saa. Kolmikko vapaassa järjestyksessä on tasaväkinen ja niin olisi ollut pari sata muutakin.

Jaguar XJ-S menee suoraan yläpilviosastoon ja kiintotähtien joukkoon, mutta keltaisilla kiilusilmillä vaaniva kissapeto miellytti myös kauniin värityksensä ansiosta.

Volvo 66 herätti varttuneidenkin kävijöidenkin keskuudessa suurta hämmästelyä, mistä nousi huoli – eikö koulussa ole opetettu mitään? Onneksi valveutuneet osasivat korjata tietovajeet ja kertoa Tahvo-Volvosta. Dafin ajautumisesta Volvon pikkuautoksi olisi varmasti kertaamisen arvoinen aihe.

Muuttoautona vuoden iässä Suomeen päätynyt 1976 Pontiac Ventura oli yksi raikkaimpia ilmestyksiä amerikkalaisten kentällä. Catalinan huippuversiona aloittanut lemmikkidekkari kutistui mallivuodelle 1971 X-korisarjaan, jolloin nimen perään liitettiin selventävä ”II”. Lisäke putosi kuitenkin vuoden päästä pois.

Älä nyt katso, mutta puskassa vaanii puukenkä. Vuonna 1957 kuvan Austin oli paitsi uusi, myös jalostunut malliksi A35, nokittaen edeltäjänsä viidellä numerolla. A-sarjan moottorin saaga alkoi tästä, joten ihan turhaan ujostelet pensaikossa.

Finni ei onneksi ole puhjennut. Eräs ystävämme aiheellisesti muistuttaa lehteämme Datsun-aiheista, mikä onkin paikallaan – olihan Iso D yksi tärkeimpiä merkkejä 1970-luvulla. Vääksyssä ihastelimme hänen kanssaan yhdessä tätä 1973-mallista upeaa yksilöä.

Salanimellä operoinut Nissan siirtyi Euroopassakin käyttämään konserninimeään 1980-luvun koittaessa, toki ensin ovelasti Datsun-Nissan-muodossa. Malliston ylempää reunaa hamuileva laakeriseppelöity Laurel sai tämän vähäeleisen kuosin C31-sukupolven myötä 1980. Kuvien kaksilitraisella kutosella kulkeva yksilö on taistellut korroosiota vastaan vuodesta 1983 saakka hienolla menestyksellä. Näiden säilyttäminen ei ole mikään pieni urakka.

Millä Suomi kuljettaa? Nykyään harvemmin Fordilla, mutta ennen oli eri. 60-heppaisella nuorisolättiksellä lätkyttävä 1937 avolava edusti lähinnä pakettiautoluokkaa, mutta teki sen uskottavasti.

Lisää eksotiikka. Alfa Romeo Montreal nyt vain on niin häpeilemätön tapaus, että kuva saakoon sijansa. Kateutta emme tunne lain.

Teema ja variaatio. Alkuperäinen MGB oli brittisporteista suosituimpia ja tänään Iso-Britanniassa pikaisella silmäyksellä yleisimpiä liikenteessä vilahtavia klassikoita. Svengaavan 60-luvun jälkeen auto vajosi brittiläisen autoteollisuuden tervahautoihin kumihuulet lärpättäen. Tarkkaavaiset japanilaiset palasivat perinteisen sporttiauton kaavaan useammankin kerran, mutta parhaiten MGB:n henkeä toisti 1989 markkinoille tuotu Mazda MX-5 (tunnetaan myös nimillä Mazda Miata ja Roadster).

Lisää Mazdaa laatikkoon. GC-sukupolven 626 oli tuotannossa 1982-1987 ja sai luokassaan suursuosion meilläkin. Kotitietokoneiden vuosikymmenellä Commodore 64:n linjoja lainaava perheautomallisto sisälsi sedanin lisäksi viisiovisen hatchbackin ja kaksiovisen Sport Saloonin, jota ei missään nimessä eikä koskaan saa mennä kutsumaan coupéksi, vaikka tehdas itse ja useampi maahantuoja niin tekikin. Vastoin odotuksia yllättävän moni 626 on selvinnyt museoajoneuvoikään ja hellään harrastekäyttöön. Tämä kielinee toimivasta autosta ja japanilaisten ruosteesta saamasta niskalenkistä.

Telkät pöntössä? Ei, vaan yksi riemastuttavimpia kohteita Vääksyn tapahtumassa oli Mazda 121 kangaskattoineen. 1988 Masan mallistoon lisätty korkean profiilin pikkuauto oli jo ehditty tuntea festareilla (Ford Festiva) ja pridessä (Kia Pride). Muutama vuosi myöhemmin 121 sai pikkuhiljaa legendojen joukkoon nousevan Mummo Ankka-kuosinsa, mutta se on sitten jo eri tarina. Tälle seurueelle peukut ylös!

Tämä voisi olla Suomi-auto, mutta ei ehkä olekaan? Neliovinen Chevrolet Impala 1967 tummahkossa sävyssä, kapeilla valkosivuilla ja pillerikapseloiduilla peltivanteilla on juuri sellainen kuin elokuvissa risteyksessä poliisiauton kanssa kolaroivan sivullisen uhrin kuuluu olla. Kuvien yksilö ei onneksi ole tainnut törmätä koskaan mihinkään.

Kun gaabrin saarella näin mä kerran zchiian, kauniiksi mainitun.” lauloi Jean-Pierre Kusela. Ei ole Ghia tämä, eikä vain GT, vaan myös XL. Kolmelitraisella Essex-kuutosella röhkivä ykköskoppaisen Caprin huipentuma on vuodelta 1971 on helppo mainita kauniiksi.

Mallasjuomien kanssa vehtaavat ja nusuttelevat. NSU Typ 110 kasvatti iskutilavuuttaan vuodelle 1967 ja samalla mallimerkintä muuttui paljastavasti 1200:ksi. Kuvan upea yksilö on vuotta nuorempi ja hieno osoitus siitä, mihin saksalaiset pienvalmistajat (kuten tapana on kutsua tehdasta, joka moottoripyörissä oli ollut maailman suurin valmistaja 1950-luvulla) pystyivät.


Big Wheels Pieksämäellä

Pieksämäellä profetoimme vieraalla maalla. Ei siksi, että etelän hetelmät matkaavat Savoon, vaan koska Big Wheels on kohta neljännesvuosisadan ajan ollut Etelä-Savon ja naapurimaakuntien tärkeimpiä hot rod-tapahtumia. Uskaltauduimme kuitenkin yhteistyökumppaniksi, koska tarjontaan kuuluu kustomien ja rodien ohella valtava määrä alkuperäiskuntoisia autoja ja moottoripyöriä. Visiitti oli ehdottomasti matkan arvoinen, koska paikalle saapui paljon kalustoa, joka ei etelän tapahtumissa käy ja toisaalta autoharrastuksen akanvirtojen ilmiöt olivat hienosti nähtävillä . Aloitetaan ikonisella 1959 Cadillacilla, joka eri korimalleina taisi olla tapahtuman yleisimpiä malleja.

Aloitetaan kauhistelu klassisella kirpulla. Lajissaan harvinaisen hienosti viimeistelty yksilö oli rakennettu oikeaoppisesti lyhennetylle Kuplan – tässä tapauksessa 1966-mallisen – pohjalevylle. Toimituksen nirppanokkina kaipasimme klassisempia kuppipenkkejä, mutta onhan hyvä jättää aina vähän petraamisen varaakin. Rantakirput taitavat palata taas muotiin, vai olivatko ne koskaan poissa täällä sisempänä Suomessa? Pieksämäellä niitä joka tapauksessa nähtiin ainakin kolme.

Miten tämä liittyy mihinkään, sehän on 2000-lukuinenkin? Sosiaalisessa valtavan suosion saanut Afrikan kävijä-Twingo on paitsi mainion pähkähullu tapaus. Lisäksi haluamme ilahduttaa avustajaamme Tero Ilolaa, joka on K.L.B:n ohella puhunut jo kauan sujuvaa Twingoa. Jos haluat ymmärtää jotain tästä asiasta, suuntaa sosiaalisessa mediassa tilin Arctic Twingo -jäljille www.instagram.com/arctictwingo/

Hyötyajoneuvojen kato on tunnetusti kamala. Jos sitten samaan pakettiin sisältyy nuorison rakastaman Sierran sukulaisuus ja punaniskainen avolavaisuus, niin kyllä on ihme, jos Ford P100 vielä 2026 sinnittelee ehjin pellein paikalle. Tämä yksilö oli selvästi saanut osakseen rakkautta ja sitä oli riittänyt skootterin verran lavallekin. Riemastuttava kohtaaminen.

Suomalainen kesäelegia koostuu koivusta ja Buickista. 1985-mallinen etuveto-Electra on aito Suomi-auto ja paljasrenkainen pieksämäkeläinen. Nämä jenkit eivät yleensä saaneet sivuputkia, vaikka 3,8-litrainen V6 tunnetusti tarjoaa varsin hyvät kyydit matkustajilleen.

NSU meni kunnianhimossaan aina viimeisille porteille saakka ja päätyi Volkswageniksi. Pahnapuhaltimiin ja olkilietsoihin jumittunut kansanautoverstas tarvitsi uutta näkökulmaa, ja sitä tarjosi NSU:n kehittämä K70. Volkkarin ensimmäinen etuvetomalli oli siten adoptiolapsi. Raikas ja jäntevä malli edusti parempaa keskiluokkaa ja kestää näemmä myös perinnerakentamisen. Kuvan yksilö edustaa mallin tuotannon keskivaiheita vuonna 1972 ja on varustettu 1600-kuutioisella moottorilla, joka aikalaisten silmissä jätti hiukan toivomisen varaa niin suorituskyvyn kuin kulutuksen suhteen. Onneksi harrasteautona nämä asiat eivät ole millään tavalla oleellisia.

Kun näkee näin upean Wagoneerin, jää helposti sanattomaksi, eikä kuvatekstiinkään synny kuin huokailua. 1977 vuoden viilusatoa edustava yksilö itse puolestaan huokailee 4,2-litran suoralla kuutosella, joka sekin saattaa kirvoittaa kritiikkiä kulutuksestaan. Onneksi silläkään asialla ei ole mitään väliä, jos auto on näin hieno.

Raggarit tulivat Nykäskylästä. Keski-Suomen Ateenan korttelinkiertäjien hallitsevaa yläluokaa edustanut Repen Impala on esitelty lehtemme numerossa 6/2008. Tilaajana pääset kätevästi kertaamaan tarinan näköislehdestämme. Jos asiat eivät ole vielä hyvällä tolalla, niin ne saa kuntoon osoitteessa https://mobilisti.fi/mobilisti/

Sinivalkoisin siivin Savossa. Tämä ei ole Lantikka, sanovat. Runsaan ja pulppuilevan malliviidakon omaava Land Cruiser-perhe vaatii perehtymistä, mutta tässähän on ilmiselvä FJ55 vuodelta 1979. Maasto-ominaisuuksia tuottavat pitkät joustovarat ja 4,2-litrainen bensakutonen; niitä heikentävät puolestaan ainakin aikalaistestaajien mukaan hurjat koriylitykset. Onneksi on vinssi.

**ttu mikä Transit. Tässä on kaikki kohdallaan, mutta epäilemme tilanteen vaatineen melkoista työrupeamaa. Hienosti tehty, yhtä kaikki.


Lähdemme yhtä matkaa,

silti jätämme hyvästit.

Ehkä kerran palaamme maan kamaralle,

ken sen tietäisi?

Luulen, ei ketään voi tästä syyttää,

kun jätämme maan (jätämme maan).

Onko mikään enää ennnallaan?

On viimeinen lähtölaskenta.

Viimeinen lähtölaskenta.

Kolmos-Golf Variant pääsi yllättämään. Golfin teippispesiaaleista ainakin Rolling Stones, Bon Jovi sekä Manhattanit ja New Yorkit tuntuivat meistä tutuilta, mutta saiko Joey Tempestin hiuslakkapurkkikin oman special editioninsa? Vai eurohuumaako tässä sittenkin podettiin?

Niin tai näin, toivomme, että jos hieman sammalta kasvava Golf ei vielä saa viimeistä lähtölaskentaansa. Koska emme taa tähän tekijänoikeuden alaista musiikkia mukaan, jokainen saa omassa mielessään hyräillä ”Ti-di-dii-dii. Ti-di-dit-tittii. Ti-di-dii-dii-dii. Ti-di-dit-tit-tit-tit-dii. Di-di-dii, di-di-dii-dii-dii-dii-diiiiiii-diiii-diiii.” Vai menikö se noin?


Kesällä näkee kaikenlaista kulkijaa. Tänään yhtäkkiä kadunvarressa huilaili Raili-tonttu matkanyytin kanssa.

Siinäpä sitä taas ihmeteltävää!

KIRJOITTAJA

ANNI ANTILA

Jaa artikkeli

Tilaa Mobilisti

Mobilisti tai Mobilisti Senior alkaen 3,90€ kuukaudessa! Sisältää myös digiarkiston!

Lue seuraavat artikkelit

”Miksi te tätä kuvaatte?” Kuvatalkoot – tuo Mobilistin ikinuori suosikkimaku – koostuu tällä kertaa tapahtumakuvista. Kun universumimme tyhjät kohdat täyttyvät digikuvista

Anni ja Matti jutustelevat tällä kertaa Britannian autoteollisuudesta National Motor Museumin terassilla – tietenkin tihkusateessa. Kuuntele juttu käynnistämällä alla oleva video. https://www.youtube.com/watch?v=I0NTYFr_2xU&t=4s

Laatikon ulkopuolelta ajattelu voi johtaa hyviin, huonoihin tai outoihin tuloksiin. Insinööri Persu joutui tinkimään visioistaan, mutta jotakin ainutlaatuista hän sai

Mobla uutiskirje 2

TOIMITUS

MOBILISTI OY
Rinnenmäentie 40-1
07150 Laukkoski

puh: 09 2727 100

toimitus(ät)mobilisti.fi

Toimituksen sähköpostit:
etunimi.sukunimi(ät)mobilisti.fi

Meistä

ILMOITUSMYYNTI

Mikko Salmensuo
Myyntipäällikkö
Saarsalo Oy

044 777 5112

[email protected]

PANKKIYHTEYS

OP FI75 5282 0120 2157 83