Yliääniuskoa

Meidät pyydettiin pelastamaan sekalaista arkistomateriaalia. Tekniikan Maailma -lehden muuton alta. Eräästä pinkasta käsiin osui tämä varhainen Concorde-yliäänikoneen esite vuodelta 1966 – kolme vuotta ennen konetyypin ensilentoa. Brittiläis-ranskalainen yhteishanke oli kunnianhimoinen ja huokuu aikakaudelle tyypillistä uskoa tulevaisuuteen.

Teksti: Matti Ouvinen
Kuvat: Mobilistin arkisto

Alkuperäinen juttu on julkaistu Mobilistissa 3/20

Concorden rungon keskiosan lämpötilakokeita varten tehty malli Toulousen testikeskuksessa. Korkeat lämpötilat aiheuttivat haasteen myös matkustamon ilmanvaihdolle, sillä aliäänennopeudella matkustamoa piti lämmittää ja yliäänivauhdissa jäähdyttää. 18 000 metrin matkalentokorkeus aiheutti kysymyksen ilmakehän ionisoivasta säteilystä; ohjaamossa olikin säteilymittari aurinkomyrskyjen yhteydessä esiintyvien tavallista korkeampien säteilyarvojen havaitsemiseksi.

Concorden nopeutta rajoittavaksi tekijäksi muodostuivat suurelta osin materiaalitekniset kysymykset, tärkeimpänä alumiinin lämmönsietokyky. Kantavien rakenteiden materiaaliksi valittiin Hiduminium tuotemerkillä tunnettu Rolls-Roycen kehittämä R.R. 58-seosmetalli, joka oli kehitetty suihkumoottorien turbiinisiipiin. Kovimmalla rasituksella olevissa rakenteissa, kuten ohjainpintojen rungoissa, käytettiin terästä.

Hidumiinin sietokyky rajoittui noin 120 asteen lämpötiloihin, mikä osaltaan asetti matkavauhdin suunnitteluvaiheessa 2,2-kertaiseen äänennopeuteen. Siitäkin tingittiin koneen ehdittyä palveluskäyttöön.

Concorde-esite Mobilisti

Moottorin kehittäminen lankesi Bristol-Siddeleyn (Bristol ja Armstrong-Siddeley sekä De Havillandin ja Blackburnin moottoriosastot) ja ranskalaisen Snecman (sodan jälkeen valtiollistettu Gnome-Rhône) harteille. Pian esitteen painamisen jälkeen vuonna 1966 Bristol-Siddeley liitettiin osaksi Rolls-Roycea, joten Concorden moottoriksi kehitetty jälkipolttimilla varustettu suihkumoottori tunnetaan nimellä Rolls-Royce/Snecma Olympus 593

Tuotantoaikataulu havainnollistaa eri osa-alueiden valmistumista Ranskassa ja Englannissa.

Vuoden 1966 ennuste lentomatkustamisen kasvusta sai kovan kolauksen öljykriisien myötä. Amerikkalaisten järjettömän kallis SST-konehanke peruttiin jo ennen ainoankaan prototyypin ensilentoa vuonna 1971. Alkuperäisten laskelmien mukaan yliäänikoneiden piti olla matkustajapaikkaa kohden tehokkaampia kuin tavallisten

Concorden malli Sud Aviationin tuulitunnelissa Ranskan Courbevoiessa

60-luvun optimistisessa mielentilassa Concordea kaavailtiin tulevaisuuden lentoliikenteen yleiskonetyypiksi lukuisille reiteille. Toisin kävi, kun monet maat kielsivät yliäänilennot ja rajoittivat konetyypin käytön valtameren ylityksiin. 🚗

Matti Ouvinen
KIRJOITTAJA

Matti Ouvinen

Toimittaja-valokuvaaja-taittaja Matti Ouvinen edustaa Mobilistin nuoriso-osastoa.

Jaa artikkeli

Tilaa Mobilisti

Mobilisti tai Mobilisti Senior alkaen 3,90€ kuukaudessa! Sisältää myös digiarkiston!

Lue seuraavat artikkelit

Malabar Princess avasi Air Indian reitin Lontooseen kesäkuussa 1948. Tapaus oli niin merkittävä tuoreelle itsenäiselle valtiolle, että sitä juhlistettiin postimerkillä. Teksti:

Usein kysytyt kysymykset Mobilistista Alta löydät vastaukset Mobilisti-lehteä, Mobilisti Senioria, digilehteä, sovellusta, tilaamista ja asiakaspalvelua koskeviin yleisiin kysymyksiin. Mobilisti on suomalainen ajoneuvohistoriaan

Lataa Mobilistin äppi Google Playstä Lataa Mobilistin äppi App Storesta Mobilistin artikkelit, podcastit ja uudet sisällöt helposti

Mobla uutiskirje 2

TOIMITUS

MOBILISTI OY
Rinnenmäentie 40-1
07150 Laukkoski

puh: 09 2727 100

toimitus(ät)mobilisti.fi

Toimituksen sähköpostit:
etunimi.sukunimi(ät)mobilisti.fi

Meistä

YHTEYS

Asiakaspalvelu
puh: 09 2727 100

Käyntiosoite
(avoinna sopimuksen mukaan)
Paippistentie 457
04170 Paippinen

Pankkiyhteys
OP FI75 5282 0120 2157 83

Lähetä viesti

ILMOITUSMYYNTI

Mikko Salmensuo
Myyntipäällikkö
Saarsalo Oy

044 777 5112
[email protected]