Julkaistu

Ford Transit 100 1983 – piironki pyörillä

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Ihminen on kuulemma vähäkarvainen apina, joka kertoo kaltaisilleen tarinoita. Vahvimmat tarinat siirtyvät sukupolvelta toiselle ja toisinaan irtoavat aineellisesta maailmastamme. Niistä kasvaa legendoja, kertomuksia menneestä suuruudesta. Kuten Ford Transiteista tai kadunkulman kioskeista.

Teksti: Anni Antila
Kuvat: Matti Ouvinen
Julkaistu Mobilistissa 7/26.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

En ole ennen nähnyt näin hyvänä pidettyä reinikaismallista Transitia. Harva on. Vielä harvempi on ajanut tällaisella. Sitä paitsi Reinikainen-tv-sarjan kuvissa vilahti ainakin useimmiten ensimmäisen sukupolven bensa-Transit; tällaiset yksityiskohdat ovat kuitenkin saivartelua, koska ymmärrämme tarinan luultavasti samalla tavalla.

Tarttuessani kuljettajan ovenkahvaan saan kuulla, että tällä autolla ovat ajaneet vain “Jussi, minä ja poikani Jani”. Mietin, että 1983-mallinen auto on ollut pakko luovuttaa katsastusinsinöörin karheisiin käsiin, sellainen oli maailma ennen. Mutta uskon legendaan, ja ymmärrän olevani sen perusteella ensimmäinen ulkopuolinen tämän Transitin ratissa. Ei paineita. Olen ajanut saman ikäpolven Transitilla muuttokuormani, kun lähdin opiskelemaan Helsinkiin joskus 1995. Tuo yksilö oli kuitenkin pahasti ehtoollaan, joten parempi olla takertumatta liikaa siihen kokemukseen.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Koeajon helmiosteri on liikkunut tänään vain muutaman kymmenen metriä ulos ikiaikaisesta tallistaan ja pihamaalle kuvattavaksi. Hehkutus on siis tarpeen, huolimatta loppukesän auringosta. Kone käynnistyy hetken odotuksen jälkeen vaivattomasti ja kuulostaa aivan – Transitilta.

Päätän ohittaa omistajan puheiden rivien välissä luuraavan epäluuloisuuden, ja vakuuttelen ajaneeni ihan oikeilla kuorma-autoillakin töissä ja vapaa-ajalla. Ehkä yritän samalla vakuuttaa myös itseni ja muistuttaa mieleeni, että tässä Transitissa on huomattavan korkea kapelli avolavansa yllä. Alaoksia ja muita esteitä olisi siis syytä tarkkailla erityisellä huolella.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Legendoja ja leveitä pakettiautoja

Henry Ford II havahtui sukuperintönsä rönsyihin. Fordversumi oli ennen toista maailmansotaa laajentunut imperialistin elkein. Maailmanpalon jälkeen Euroopan keskellä tilanne oli syheröinen monisuhteiden viidakko Englannin, Saksan ja vähän Ranskankin Fordin nauttiessa omilla maillaan monopolista, mutta vientimarkkinoilla verisesti keskenään kilpaillen. On toki ymmärrettävää, että 1940-luvun alun tapahtumat hiersivät vielä hieman välejä. Samaan aikaan tuotanto oli käynnistetty brittiläisittäin tehtaiden maalattioilla, ja Saksassa oltiin vielä ilman kattoakin.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Kyräily ei ole bisnekselle eduksi, ja tuotannon tehostaminen tarkoitti mallistojen yhdenmukaistamista. Hank the Deuce päätti, että Euroopan yhdentyminen alkaisi hänen tapauksessaan nöyristä pakettiautoista, koska niiden uusimisen suhteen olisi joka tapauksessa kiire. Saksalaisilla oli tarjolla jo vuonna 1953 markkinoille tuotu harmaatakin harmaampi FK1000/1250-sarja (FK Ford Kölnin mukaan), joka päivittyi pienen sievistelyn kera Taunus Transitiksi 1960-luvun alussa.

Sumujen Saarilla sininen ovaali puolestaan tarjosi vuodesta 1957 lähtien pienehköä pakettirakettia nimellä Thames 400E. Tämä sikäläisille markkinoille tyypillisesti hyvin kapearaiteinen hyötyajoneuvo oli jäänyt kilpailijoilleen altavastaajaksi, eikä saksalaisella kollegalla ollut Volkswagenin seurassa juuri helpompaa.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Kumpikin Fordin pakettiratkaisuista noudatti teknisesti suoraviivaista, mutta ergonomisesti ja tilankäytöllisesti haasteellista “forward control”-kaavaa, jossa etuakselin päälle asennettu rivinelonen ainakin piti kuljettajan hereillä ja kesäisin lämpimänä. 1960-luvun lähestyessä oman haasteensa aiheutti sekin, että yhä useammin toistuvissa törmäystilanteissa pakuissa ohuen etupuskurin, keulapellin ja syylarin jälkeen törmäysvoimaa sitoivat lähinnä kuljettajan ja matkustajien jalat.

Thames 800E-projekti perustettiin korvaamaan alun perin Consulin pohjalle tehty 400E, jonka alakynteen jäämistä selitti yhtenä tekijänä uraauurtava, sittemmin McPhersonin mukaan ristitty etuakselin erillisripustus. Ajo-ominaisuuksien täyttä potentiaalia ei ollut pakettiautossa osattu hyödyntää, ja samalla toteutus oli osoittautunut hitusen hauraaksi.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Malliston yhdistäminen aloitettiin 1961 selkokielisellä projektinimellä Common Van. Käsikirjoituksen hahmottuessa nimi spesifioitui Project Redcapiksi, jonka johtoon nimettiin Edmund T. Baumgartner. Indianasta lähtöisin ollut Ed Baumgartner teki pitkän uran Fordilla, mutta parhaiten hänet ehkä muistetaan juuri Transitista.

Project Redcap vedettiin korporatiivisella otteella maaliin. Kaikesta oleellisesta vastasivat Dearbornista lähetetyt hurjat ratsumiehet tarkkoine revolvereineen, koska nyt ei ammuttaisi ohi. Perustavaa laatua olevaan työhön alustan suunnittelijaksi tuupattiin amerikkalainen Chris Cope, joka haki referenssejä 1960 lanseeratusta, Falcon-pohjaisesta Econolinesta. Amerikan serkun tavoin Transitin vastaukseksi eturipustuskysymykseen lukittiin jo 1962 jäykkä etuakseli pitkittäisin lehtijousin. Paperilla takapakilta näyttänyt ratkaisu tarjosi siedettävän kompromissin kääntösäteen ja kuormankeston suhteen leveällä raide- ja pitkällä akselivälillä varustetussa pakussa.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Econolinesta bongattiin myös itsekantava korirakenne, jonka lujuudesta huolehtivat pohjaan hitsatut pitkittäiset ja poikittaiset apurunkopalkit. Nerokkaasti näistä syntyi myös avolava- ja erikoiskoritettujen mallien vaatima erillisrunko yksinkertaisesti laatikoimalla kiskoihin umpinaiset yläpinnat.

Leveyden ohella moottorin sijoitus muodostui Redcapin peruspilariksi. Eteen sijoitetusta ohjaamosta siirryttiin etumoottoriin, mutta ilman menneisyyden pitkänenäisyyttä. Euroopan Fordien keskiluokan mallistojen voimanlähteeksi oli jo aiemmin linjattu lyhyet V-moottorit, joiden arveltiin helpottavan ja halpuuttavan mallimuutoksia. Tässä vaiheessa vielä V-nimeä kantanut pakettiautotulokas tulisi myös saamaan V-voimaa, jolloin ulostyöntyvä keula jäisi lyhyeksi töpöksi ilman, että moottorikoppa haukkaisi puolta ohjaamoa. Ajatusta oli kaupallisella menestyksellä toteuttanut Bedford jo vuosikymmentä aiemmin kauneusrajoitteisella CA-mallillaan. Nyt Ford tekisi ratkaisunsa paremmin, tyylikkäämmin ja reilusti isommin. Kaikki menikin hyvin siihen asti, kunnes keulalle kaivattiin kaasuöljykonetta, joita ei onnistuneesti ollut V-konfiguraatiossa tarjolla.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Ovaalin alla yhdistynyt Eurooppa

Eurooppalaisten Ford-yritysten yhteistyötä korostettiin hanketasolla, mutta tosiasiassa Transitin synty oli pitkälti brittiläinen tarina. Tekniikkaa työstettiin Aveleyssä. Muotoilu alkoi ja päättyi Dagenhamissa, käyden välillä Atlantin takana Dearbornissa täyskokoisten savimallien työstämistä varten. Vaikka ensimmäisten Transitien kuormurimaisessa naamailmeessä oli paljon viitteitä amerikkalaisiin hyötyajoneuvoihin, olivat ne brittiläisiä ratkaisuja.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Päätuotantopaikkana oli aluksi Langleyn vanha Hurricane-hävittäjäverstas. Kun siellä seinät eivät tarpeeksi pullistuneet ulospäin, englantilainen Transit-tuotanto muutti Southamptoniin, jossa käytössä oli puolestaan Supermarine Spitfiren osia sodan aikana tuottanut varjotehdas. Mannermaallakin Transiteja taottiin, mutta niihinkään saksalaiset eivät päässeet koskemaan kuin moottorin kaltaisine komponentteineen. Tuotantopaikaksi valikoitui Belgian Genk. Lohdutukseksi saksalaiset saivat sentään Kölniin Ford Europen johtoesikunnan, ja olihan Transit-nimi sentään kölniläistä perua. Kokoonpanoa tehtiin lisäksi ainakin Alankomaissa, Turkissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Maailma pieneni kovaa vauhtia.

Uutuus tuotiin markkinoille 1965, ja heti pitkällä menulla. Moottorivalikoima kattoi Iso-Britanniassa paikalliset V4:t 1,7- ja 2-litraisina versioina. Mannermaalaiset sisarukset opettivat kuljettajiaan malttiin jopa Kölnin 1,3:lla, mutta tavallisempia taisivat olla 1,7-litraiset tai väliinputoajana puolitoistalitraiset; huipulla keikkui näissäkin parilitrainen V4. Mutta sitten tarvittiin se rouskutin.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Englannissa kaivattiin ammattilaisten markkinoille dieseleitä, vaikka ainoastaan BMC kykeni tarjoamaan sellaisen vaihtoehdon oman talon sisältä. Rootes, GM ja Ford joutuivat 1960-luvun puolivälissä ostamaan kaasuöljymoottorinsa ulkopuolelta, eli käytännössä perinteiseltä Perkinsiltä. Transitin nakumalli aloitti uransa hyvin maltillisella 4.99:lla, jonka koodin taakse kätkeytyy 1,6-litrainen nelonen. Voimakone annosteli 42 hevosvoimaa sitkeästi ja hitaasti. Jo huhtikuussa 1966 tilalle valjastettiin isompi ja hitusen tehokkaampi 1,8-litrainen 4.108. Molemmat näistä suorista nelosista olivat liian pitkiä Transitin töpökeulan alle. Ongelma ratkaistiin Fordilla käytännönläheisesti venyttämällä eteenpäin porsaankärsää muistuttava uloke, joka piti sisällään jäähdyttimen. Näin syntyi legendaarinen possunokka.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Hei, me putsataan pankkeja

Ensiesittelynsä aikaan uusi Transit erosi amerikkalaisten geeniensä ansiosta ratkaisevasti eurooppalaisista vastineistaan. Huomattavimman eron ikääntyneisiin kilpailijoihin nähden uutuus kurotti 10 prosenttia suuremmalla leveydellään. Koriakin enemmän Transit nokitti englantilaisia kilpailijoitaan (ja edeltäjäänsä) raidevälillään. Reippaan muutosvastarinnan nimissä leveys nähtiin joltisenkin hankalaksi esimotorisoituneiden kaupunkien katukuiluissa, mutta modernin vuosikymmenen nimissä koneellinen kuormaus ja muun muassa levytavaraan siirtyvä rakennusbisnes puolsivat kasvu-uralle lähtemistä. Historia todistaa ratkaisun olleen suotuisa.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Transitin ajo-ominaisuudet ja geometria olivat niin suuri parannus aiempiin rasioihin verrattuna, että sitä saatettiin Englannissa pitää jopa vaarallisen nopeana. Uutuus oli arvostelijoiden mukaan niin hyvä ajettava, ettei sitä pitäisi antaa paatuneiden pakettiautokuskien käsiin, vaikkei nokalla olisikaan ollut poliisi- ja ambulanssikäyttöön tarkoitettua 3-litraista Essex V6:sta. Ahtaan naamavärkin takia myös muskeliversioissa käytettiin dieselmallin possunokkaa.

Ford ajoi aivan omia uriaan myös suorituskyvyssä. Vaikka todellisuudessa vauhti ja nopeus olivat jälleen aivan eri asioita, varsinkin isommilla bensakoneilla Transit kulki hurjasti. Siinä missä Thames 400e saattoi saavuttaa satasen nopeuden ilman että kukaan toivoi niin käyvän, huristelivat TM:n koeajajat bussimallin tyhjällä T:llä 130:n todellista nopeutta pitkin Tarvontietä (ja pääsivät sanomaan “ähäkutti” henkilöautoksi rekisteröidyn kaapin pysäyttäneelle siviilipoliisille).

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Vielä yksi legenda: Lontoon metropolialueen poliisi raportoi vuonna 1972, että 95 prosentissa pankkikirjattomissa talletusnostoissa – toiselta nimeltään ryöstöissä – pakoautona käytettiin Transitia. Henkilöautomainen suorituskyky yhdistettynä paaleittain rahaa nielevään tavaratilaan vievät T:n etsitään-listan kärkipaikalle.

Kunnia ja kauneus ovat kuitenkin katoavaisia. 1970-luvun kuluessa Transit vanheni käsiin ainakin journalistien mielissä. Kilpailija toisensa jälkeen esitteli uusasiallisia pystysuorin pinnoin varustettuja laatikkoautoja, joiden kuormatilat ja aukotukset olivat ylivoimaisia 60-lukuisen kapenevan pyöreyden rinnalla. Vielä enemmän vanhenivat Transitin ominaisuudet. Se, mikä 60-luvun puolivälissä oli sivistynyttä ja ergonomista, näyttäytyi vuosikymmentä myöhemmin meluisana, raskaana, vaihteleviin suuntiin rempovana ja moottorien osalta selvästi menneisyyteen kuuluvana. Ainoastaan Fordin oma dieselmoottori katsottiin ajankohtaiseksi, mutta sekin oli huono käynnistymään. TM:n pakettiautovertailussa possunokka-Transit sai kyseenalaisen arvonimen “Masentavin”. Uudistus olisi tulossa 1970-luvun lopussa, mutta kuinka perinpohjaisesti?

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Vaakaraita hoikentaa

Mk II esiteltiin mallivuodelle 1978. Uutta oli tarjolla naamavärkistä lähtien, mutta myös paljon tuttua. Asiakkaille tarjottiin nyt yhtä ja samaa ulkonäköä. Uusi, kulmikkaampi ja vaakasuoralla maskilla varustettu keula tarjosi riittävät tilat kaikille moottorivaihtoehdoille. Ohjaamon ergonomiaa oli kohennettu sekä kojelaudan että istuimien osalta. Pienet, mutta tärkeät uudistukset ulottuivat näkymättömiin alustan hämärissä. Visuaalisesti vanhaan ja hyvään tottuneita ostajia kuitenkin hemmoteltiin, olivathan korit pääosin ennallaan. Näin ollen varsinkin tavaratilan kokoon ja muotoon liittyvät kirpeät kommentit saivat jatkoa vielä 1980-luvun puoliväliin asti. Luonnollisesti myös hytin mitoitus ja peruskaava olivat ennallaan. Itse asiassa kabiini oli niin ennallaan, että Mark II on joidenkin mielestä lähinnä kasvojenkohotus tai enintään Mk I½ (virallisemmin tehdas puhui mallista 1978½, koska kaupasta näitä sai vasta kesken vuoden). Aikalaisteksteissä pitkänenäistä mallia joka tapauksessa pidettiin uutuutena ja kipeästi kaivattuna parannuksena entiseen.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Nuorennuseliksiiri toimi ainakin sikäli, että Ransu II:n valtakaudella rikkoutui kahden miljoonan valmistetun Transitin raja; ensimmäinen miljoona oli täyttynyt 1970-luvun puolivälissä. Vielä loppuvuodesta 1983 päivitettiin vanhus muodikkaalla muovimaskilla, kulman ympäri kurottavilla vilkuilla ja isoilla takavaloilla. Tällä ostettiin lisäaikaa luisunaamaisen kolmossukupolven viimeistelylle. Seuraaja saapui kauppoihin alkuvuodesta 1986, jolloin Reinikainenkin oli ollut jo muutaman vuoden eläkkeellä.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Puuseppää aina tarvitaan – ja Transitia

Olipa kerran aika ennen skandinaavisia huonekaluketjuja. Lahtelaiset jättiläiset hallitsivat sohvakansaa lasiseinäisistä myymälöistään käsin, mutta melkein joka kylässä ja kaupungissa oli 1980-luvulla käsityöläisiä huonekaluseppiä, jotka palvelivat mittatilauksesta omia asiakkaitaan.

Ensimmäiset kuvat napsittiin entisen puusepänverstaan tallissa. Samassa tilassa Transit oli majaillut uudesta asti aina – vahvalle ilmaukselle on tällä kertaa katetta.

Jussi Juurikivi perusti puusepänliikkeen aluksi Sastamalan Roismalaan, Vammalan eteläpuolelle. Kangasala kutsui 1962, jolloin Juurikivet asettuivat Pikontien alkuun, jossa liike sittemmin toimi loppuunsa 2016 asti, rakennusten aika ajoin laajentuessa. Tontin kulmalla risteyksessä sijaitsi myös perheen emännän pitämä kioski, jonka lopettamista kuulemma Kangasalla harmitellaan vieläkin.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Juurikiven huonekaluliike toimitti asiakkailleen irtohuonekaluja, ovia, ikkunoita, komeroita ja muita kiintokalusteita. Toimitusalueena oli Kangasalan seutu, mutta varsinkin pääkaupunkiseudulta saapuneille kesäasukkaille vietiin huviloihin, villoihin ja mökkeihin kalusteita aina Kuhmoisia ja Längelmäkeä myöten. Jakelureissut ajoitettiin keskiviikkoihin ja lauantaihin. Toisinaan sunnuntaisin käytiin Sastamalan Roismalassa hakemassa täydennystä myyntivarastoon ja tietysti Transitilla hoidettiin muutkin tarpeelliset reissut. Suurimman osan ajasta se kuitenkin seisoi valmiudessa tallinsa hyvin tuulettuvassa, viileässä hämärässä. Juuri paremmin eivät asiat olisi voineet olla.

Oikeasti Jussi oli Juhani, mutta ristimänimellä häntä eivät tunteneet välttämättä edes tutut. Ja Fordit olivat Jussin luottojuhtia, vaikka ihan ensimmäisen pakettiauton alkuperästä on vain epämääräisiä muistoja. Selkeitä kuvallisia todisteita sen sijaan löytyy umpimallisesta 1963 Ford Taunus Transitista, jonka kuljetuskapasiteettia oli kasvatettu kohti korkeuksia vakavan näköisellä kattotelineellä. Pakettiauton elämä oli kiivas ja rankka, ja pian ahtaahkon Tane Transistorin tilalle astui uusi, leveä ja roteva possunokkainen Transit, joka jälleen loihti lisätilaa kattoterassillaan. Varhainen Perkins-voimalaitos ei kenties tarjonnut logistiikassa kaivattuja ratkaisuja, koska umpi-Transitin rinnalle riviin astui leveällä avolavalla ja kapellipressulla varustettu kasvojenkohotus-Transit, nyt tehtaan omalla York-dieselillä. Kaksikon korvasi lopulta jutun kakkossukupolven uurastaja.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Jussin viimeiseksi jääneen Transitin alusta ostettiin totuttuun tapaan Auto-Turtoselta Tampereen Nekalasta. Automyyjä Pertti Siltanen hieroi tarjoukseen Fodin lisäksi päällirakenteiden pykäämisen omassa talossa, ainoastaan kapellikuomu firman nimellä ja puhelinnumerolla ostettiin ulkopuolelta, eikä kovin kaukaa sitäkään. Tammerkosken Teollisuus Oy on yhä toiminnassa Sääksjärven rannalla Tampereen eteläkantilla.

Sekä firma että Transit siirtyivät Jussin pojalle Kalervolle, joka oli ehtinyt saada tuntumaa pakettiautoiluun kuljetuskeikkojen paluumatkoilla Sydän-Hämeen sivuteillä jo ennen ajokortti-ikää (rikos on jo varmuudella vanhentunut, ja emmekö me kaikki ole tehneet vastaavaa?). Kuljetuskeikat keskitettiin edelleen keskiviikoille ja lauantaille, ja muun ajan Transit sai huilia paahteelta ja rännältä suojassa. Kuormajuhdan eläkepäivät koittivat viimein elokuussa 2014, ja Transit pääsi museorekisteriin konservoituna alkuperäiskuntoisena yksilönä.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Transitin saama elvytys on oikeastaan ollut vain perinpohjainen huolto, kuten vanhoille huonekaluille tehdään. Maalipintaan väistämättä syntyneet jakelukahnausten arvet Kalervo korjasi huonekaluammattilaisen elkein varovasti toppamaalaamalla töpöttäen. Suurempi työ oli pinttyneen pressun putsaamisessa. Kalervon poika Jani on viimeisen vuosikymmenen aikana käyttänyt yhteensä päiväkausia aikaa ja 20 litraa vinyylinhoitoainetta alkuperäisen pressun putsaamiseen ja kunnossapitoon. En tullut kysyneeksi, paljonko hauiksen ympärys on tänä aikana kasvanut, mutta melkoinen hinkkausurakka se on ollut. Lopputulos on todella vaivan arvoinen.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Töihin siitä

Kipuan kuskinpukille. Koeajoauton ohjaamo on selkeä ja perinpohjaisen eurooppalaisen näköinen. Muovia on käytetty säästeliäästi, ja osa siitäkin näyttää maalatulta pelliltä. Istuimien kangas on aikakauden haituvaisia henkilöautoverhoiluja tanakampaa. Ergonomiassa on vanhan mallin perintönä hienoista köyristelyä, mutta pitkäkoipinenkin saa viikattua itsensä helposti kuljettajan paikalle.

York-diesel on kuuluisa raksutuksestaan ja huonosta kylmäkäynnistyvyydestään. Suomalaisittain katsottuna kakkosmallin tärkein uudistus lienee ollut 2,4-litraisen etukammiodieselin varustaminen hehkutulpilla. Kylmäkäynnistyminen oli pakkasaamuina tämän jälkeen ainoastaan vaivalloista ja epävarmaa, eikä enää epätoivoista.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Mittaristo rajoittuu niukkaan välttämättömyyteen, eivätkä näyttökyttyrän reunoille upotetut keinukytkimet aiheuta kriisiä – peitetulppien seassa aktiivisena vipuna on lähinnä hätävilkku, eikä nyt ole mitään hätää. Paitsi valot, mistäs ne saa päälle? Pienestä viiksestä ohjauspyörän alta, kuten muissakin aikakauden Fordeissa. Sukunäkö ja tavat ovat hauskan tutut esimerkiksi silloisista Fiestasta tai Taunuksesta.

Kuljettajan istuin on korkealla ja se tuntuu mukavalta. Pituussuuntainen säätövara tyssää avolavamallissa pian takaseinään, mutta korkeuden justeeraus on osunut tehtaalla nappiin. Apumiesten puolella tilanne ei ole yhtä hyvä. Vaikka verhoilu on miellyttävän tuntuinen, on kahdenistuttava sohva kulmiltaan jyrkkä ja istuma-asento jää koukuksi. Moottorin sijainti rehellisesti edessä antaa kuitenkin ohjaamoon ja istumapaikoille väljyyttä, josta joissakin isommissakin keskimoottorisissa kilpailijoissa voitiin vain haaveilla.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Isokokoinen, melko pystyyn tehtaalla pultattu ohjauspyörä tuntuu paksulta ja tehostamaton ohjaus odotetun raskaalta. Sivupeilien näkymä on rajoittunut sivuikkunan pystypienojen takia, mutta eipä niistä valtavan kuomun ohitse paljoa näekään. Pieni hytti ja laaja kuormatila parantavat varmasti hyötysuhdetta, mutta vaativat myös kokemusta.

Kytkin tuntuu ottavan melko ylhäältä kiinni, mutta sen on oltava ominaisuus, koska mittarissa on vain hitusen yli 82 tuhatta kilometriä. Kyllä, 82 038 kilometriä, neljäkymmentäkolmevuotiaassa Transitissa. Liikkeelle päästyään vaaleansininen kuormajuhta tuntuu nöyrältä ja vahvasti niputetulta. Mitään kitinöitä tai räminöitä ei kuulu, mutta mikäpä tässä yksilössä rämisisikään? Ainoastaan hanskalokeron kansi edustaa aikakaudelle tyypillistä kovaa ja haurasta muovia; itse kojelauta antaa mittaristokyttyrästään huolimatta ennemminkin metallista veistetyn vaikutelman. Vauhdin karttuessa huomaan myös Transitille tavallisen peräulinan poissaolon. Näillä kilometreillä ei toki pidäkään vielä larpata Stukaa, mutta kenties myös korimalli auttaa äänimaailman hallinnassa.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Puhtaat legendat

Kahden ensimmäisen liikenneympyrän jälkeen olen hieman pettynyt. Kukaan ei ole moikannut Kangasalla vuosien varrella legendaksi kehkeytynyttä pakettiautoa. Erehtymisen vaaraa ei tässä tapauksessa olisi likinäköiselläkään tallustajalla. Keltaisessa kuomussa lukee selkein mustin kirjaimin joka suuntaan “Huonekaluliike”, ja sivuissa varmemmaksi vakuudeksi liikkeen omistajasuvun Juurikivi-nimi. Täällähän pitäisi kaikkien tuntea tämä auto, paitsi halpojen omakotitalojen perässä tulleiden toispaikkakuntalaisten tulokkaiden.

Kaarina Maununtyttären tie, eli seututie 310, avautuu kauniina mustanharmaana serpentiininä loppukesän vihreydessä. Se johtaa paitsi Valkeakoskelle, myös oman nimensä legendojensa ääreen. Kuningatar Kaarina Maununtytär päätyi Kangasalle asumaan, kun miehensä, syrjäytetty kuningas Eerik XIV söi liikaa papusoppaa ja kuoli (kyllä, luemme Mauri Kunnaksen Koiramäkeä ahkerasti). Leskikuningattaren residenssiksi muodostui Liuksialan kuninkaankartano, jonka liepeillä myös Kangasalan kirkonkylä alkujaan sijaitsi. Kaarinan loppusijoituspaikan valinta ei perustunut hyviin liikenneyhteyksiin tai Tammerkosken läheisyyteen, vaan siihen, että Wasa-suvun hallitseman Ruotsin näkökulmasta sivistynyt maailma loppui tänne. Tästä eteenpäin oli vain erämaata ja barbaareja. Anteeksi vain, kuhmalahtelaiset.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Transistorin ohjaus tuntuu luontevalta ja veivaimen paksusta kehästä saa tukevan otteen. Hyvä niin, koska mitään muuta tukea käsille ei olekaan tarjolla. Vaihteisto on tarkka ja synkronointi toimii virheettömästi, kuten näillä kilometreillä kuuluukin. Pohdin mielessäni, että tällä kohdalla tietä varmaankin on ollut tapana vaihtaa kolmoselle. Keppi on pitkä ja hontelo, mutta johdonmukainen liikkeissään. Puolessa välissä vartta oleva kumivaimennus häivyttää värinät tehokkaasti. Pykälät löytyvätkin vaivattomasti – paitsi se yksi, johon tutustun kivuliaasti pikapuoliin.

Käännän Transitin keulan kohti Liuksialankujaa ja valmistaudun soratien aiheuttamiin kevätjuhlaliikkeisiin lehtijousitetussa alustassa. Niitä ei tule, vaan Transit jatkaa miellyttävää, joskin hiukan vaappuvaa kulkuaan, kuopista ja irtokivistä huolimatta. Transitin elinkaaripäivityksen keskeisiin parannuksiin kuuluivat jousituksen virittäminen pehmeämmäksi sekä värinöiden tehokkaampi suodattaminen. Myös jäykkien akselien kiertymistaipumuksia pyrittiin hallitsemaan ykkössarjaa tehokkaammin. Vieläkään ei missään rämise, vaan ainoat äänet ovat moottorin lajityypillinen raksutus ja soran vaimea ropina suojatuissa pyöränholveissa. Hyvä niin, koska nyt riippakoivujen oksien alla keltaista juhlatelttaa luotsatessani minun pitää olla oikeasti tarkkana.

Satunnaisia liikkeitä tarjoavien hillitsimien korvaaminen oikeilla jarruilla oli viimeinen kakkos-Transitin suurista uudistuksista. Tyhjällä autolla ja suhteellisen tuoreella kestopäällysteellä ei mitään huolestuttavaa tapahdu, mutta jäykkien akselien kiertymistaipumus epätasaisella pinnalla huomioitiin aikalaisten testeissä. Uskon kokeilematta. Tolkullisuuden nimissä jarrujen täyttä potentiaalia ei nyt selvitetty, mutta maltilla ajaen ei tyhjälläkään lavalla jarruissa tuntunut mitään huomiota herättävää.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Kaikki menee hyvin, kunnes ei enää menekään. Kaarrettuani kameran editse koivukujalta laajoille peltopreerioille on aika etsiä kääntöpaikkaa. Ajan sen verran kauas, että kuvaajalle tarjoutuisi tilaisuuksia Transitin tallentamiseen eri matkoilta. Pienen töntäreen katveesta löytyykin sopiva ladolle johtava tilustien haara. Auton korkeus tuntuu pienenä huojahduksena tienpinnan pudotessa hoidetulta osuudelta, mutta kääntösäde yllättää pienuudellaan. Peruuttamisen valmistelu peilien kautta onnistuu, vaikka niiden näyttämä on 2000-lukulaisittain katsottuna vaatimaton; lavakate muodostaa tehokkaat Angles Mortsit takaviistoihin. Onneksi isot ja pystyt ikkunapinnat mahdollistavat kurkistelun. Vain pakki puuttuu. Tai ei puutu, en vain saa sitä kytkettyä.

Niin, en saa vaihdekeppiä tarpeeksi oikealle jousivasteen ohi. Onnistuneinkin yritys palkitaan vain nelosvaihteella. Taannoin tapaturmaisesti hajonnut olkapääni ei siedä juuri sellaista sivulle työntävää liikettä, jossa pitäisi vielä nostaa keppi kynnyksen yli. Auton omistaja tarttuu vaiteliaana toimeen repsikan paikalta. Pakki menee tottumuksella silmään, ja saan peruutettua Transitin paluumatkalle.

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Päätän hampaita yhteen puristaen, että kyllä minä tuon vaihteiston kesytän. Seuraavalla käännöksellä käytän toimivampaa käsivarttani sekä nykytanssia muistuttavaa laajaa ylävartalon kaarta apuna. Samoin seuraavalla kerralla, ja sitä seuraavalla. Ei tarvitse auttaa. Jos minun pitäisi tehdä töitä tällä autolla, joutuisin kuitenkin keksimään jonkin muun konstin.

Paluumatka sujuu korostetun huolellisuuden ja ilmassa leijuvan rentouden merkeissä. Puusepänliikkeen entisessä myymälässä on tarjolla omistajien valikoituja huonekaluja auringon haalistamin hintalapuin. Ostan kirkkaanpunaisen Mäkelän Kuvastimen peilin, jollaista olen kyttäillyt jo pitkään kirpputoreilla. Onneksi on kivijalkakauppoja – vai onko tämä sitten puujalkakauppa?

Mobilisti Ford Transit 100 1983

Kalervo Juurikivi ja Transit.

Ford Transit 100 1983

MOOTTORI Tyyppi: 4-sylinterinen, nestejäähdytteinen diesel-rivimoottori edessä pitkittäin, sylinteriryhmä ja -kansi valurautaa, 5 runkolaakeria, läpivirtaava sylinterikansi, C.A.V. Minimec-jakajapumppu Iskutilavuus: 2 360 cm³, sylinterimitat 93,67 x 85,58 mm, puristussuhde 22:1. Teho: 62 (DIN)/3 600r/min Vääntömomentti: 134,4 Nm (DIN)/2 500 r/min

VOIMANSIIRTO 4-nopeuksinen synkronoitu käsivaihteisto, valitsin lattialla, takaveto, kuiva yksilevykytkin JARRUT Nestetoimiset 2-piiriset rumpujarrut, alipainetehostin, takajarrujen paineensäädin

OHJAUS Tehostamaton kiertokuulaohjaus, 3,8 ohjauspyörän kierrosta, kääntöympyrän halkaisija 10,36 m

JOUSITUS Edessä: jäykkä akseli, pitkittäiset lehtijouset Takana: jäykkä akseli, pitkittäiset lehtijouset

RENKAAT 195 R14 C

SÄHKÖJÄRJESTELMÄ 12 V, akku 61Ah

KORI Erillisrunko, kolmen hengen teräsohjaamo, teräsrakenteinen avolava vanerilevyin, muovinen kapellikuomu

MITAT Pituus: 5,25 m Leveys: 2,12 m Akseliväli: 2,69 m Raideleveys ed/tak: 1,64/1,59 m Omamassa: 1 700 kg Akselimassat ed/tak: 1 060/1 390 kg Kantavuus: 750 kg Kokonaispaino: 2 450 kg 🚗

KIRJOITTAJA

Anni Antila