Teksti: Kimmo KoistinenKuvat: Mobilistin arkisto Alkuperäinen juttu on julkaistu Mobilistissa 1/20. Suomen armeijan käytössä oli 1920-luvulla kymmenen isoa Fiatin kuusisylinteristä henkilömallia 510. Kapeaan torpedokoriin mahtui kuusi täyskasvuista miestä ihan mukavasti…
·
Mallinimi Park Lane osui Mercuryn historian ehkä hienoimpiin tai ainakin eloisimpiin vaiheisiin. Sen pätkivä taival kuvastaa Fordin vaivautunutta suhdetta omaan merkkipalettiinsa. Teksti: Kimmo Koistinen Kuvat: Mobilistin arkisto Alkuperäinen juttu on…
·
Erään autoalan vaikuttajan mukaan on autoja, joita ei olisi koskaan saanut tuoda Alppien tälle puolelle. Hän ei ole läheskään aina oikeassa. Saabiksi adoptoitu Lancia tuntuu toimivalta kokonaisuudelta, vaikka aikalaiset eivät…
·
Saimme talvisena tammikuun perjantaina mahdollisuuden tutustua ukrainalaisen autoteollisuuden klassikkotuotteeseen. KrAZ-brändillä on valmistettu autoja vuodesta 1959. Malli 255 B:n toi lännessä laajempaan julkisuuteen Jalmari Helanderin Sisu 2 -elokuva, jonka ensi-ilta oli syksyllä 2025. Siispä koeajolle, mars. teksti:…
·
Erään autoalan vaikuttajan mukaan on autoja, joita ei olisi koskaan saanut tuoda Alppien tälle puolelle. Hän ei ole läheskään aina oikeassa. Saabiksi adoptoitu Lancia tuntuu toimivalta kokonaisuudelta, vaikka aikalaiset eivät…
·
Satuimme kuvaamaan kesän ja syksyn aikana kaksi lähes samanlaista Fiatia. Molemmat ovat epätavallisen hyvin säilyneitä, mutta niiden käytössä näkyy harrastuksen moninaisuus. Samae Koskisen auto on hiukan kulahtanut alkuperäinen, kun Harri…
·
Rakkaan Aspenini kojelaudassa on ollut hankinnasta lähtien muutama toiminnallinen puute, jotka ovat vetäneet suun mutruun. Teksti: Kimmo KoistinenKuvat: Mobilistin arkisto Alkuperäinen juttu on julkaistu Mobilistissa 3/20 Ensinnäkin sen amerikkalaisittain edistyksellinen…
·
Mobilisti-sovelluksen käyttäjillä on oikeus pyytää tilinsä ja siihen liittyvien tietojen poistamista. Voit pyytää tilisi poistamista seuraavilla tavoilla Käsittelemme poistopyynnöt mahdollisimman nopeasti. Mitä tietoja poistetaan Kun tilin poistopyyntö käsitellään: Mahdollinen tietojen…
·
MOBILISTI OY
Rinnenmäentie 40-1
07150 Laukkoski
puh: 09 2727 100
toimitus(ät)mobilisti.fi
Toimituksen sähköpostit:
etunimi.sukunimi(ät)mobilisti.fi
Asiakaspalvelu
puh: 09 2727 100
Käyntiosoite
(avoinna sopimuksen mukaan)
Paippistentie 457
04170 Paippinen
Pankkiyhteys
OP FI75 5282 0120 2157 83